Huomenta kirkolliskokouksesta!

Tämän aamun aamuhartaudessa saatiin hyviä eväitä päivään. Edustaja Tapio Tähtinen muistutti Toisen Timoteuskirjeen sanojen mukaisesti kirkolliskokousta toisen ihmisen kunnioittamisesta ja rakkaudellisesta suhtautumisesta myös toisiin edustajiaan. Vaikka minut on täällä kohdattu lähes aina hyvin ystävällisesti, jo tämä viikko on tehnyt selväksi, että muistutus on aiheellinen. Kura on lentänyt niin kahvipöydässä kuin puhujanpöntöstäkin.
  Hyvän hartauden jälkeen korokkeelle astui mies mukanaan kitara. Pekka Simojoki johdatti täysistunnon laulamaan – Särkyneiden majatalon näytti osaavan edustajien valtaosa. Ei ihme, täyttäväthän hänen esiintymisensä kirkot ympäri Suomen.
Kirkolliskokouksen parhaita piirteitä on työskentely hienojen persoonallisuuksien kanssa. Kahdeksan vuoden aikana olen tutustunut moniin uusiin edustajiin ja paremmin moneen vanhaan. Pekan olen tuntenut vuosikymmenien ajan. Kahden nelivuotiskauden ajan hän on ollut erinomainen kirkolliskokousedustaja ja kunnioitukseni on vain lisääntynyt. Hän on puhunut isossa salissa vähän, mutta kun hän puhuu, häntä myös kuunnellaan.
  Pekka on ollut kirkolliskokouksessa minua kauemmin. Harmikseni en ollut vielä kuulemassa hänen puheenvuoroaan silloin, kun parisuhdeasioita käsiteltiin edellisen kerran. Hän puolusti kristillistä avioliittoa ja piti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Kun sanottiin, että asiaa vastustavat vain äärikonservatiivit, Pekka kysyi edustajilta: ”Milloin minusta on tullut äärikonservatiivi?” Tuosta on kulunut kymmenen vuotta, mutta kysymyksen kaiku kiertää edelleen Kristillisen opiston käytäviä.
Pekka Simojoen muotoilu osuu naulan kantaan. Moni kirkollinen vaikuttaja on ilmaissut saman, piispoja myöten. ”Minä olen ollut keskitien kulkija, mutta nyt kirkko on muuttunut niin, että minusta on tullut konservatiivi.” Mikä kaksikymmentä vuotta sitten oli keskilinjaa, leimataan nyt äärilinjaksi. Mikä vain jokin aika sitten oli ääriliberaali käsitys, tulee nyt vastaan kirkolliskokouksessa ja sitä tarjotaan itsestäänselvyytenä ja ainoana vaihtoehtona. Muutos on hämmästyttävän nopeaa ja se sokaisee helposti ne, jotka eivät tunne edes lähihistoriaa.
  Raamattu on kirkkolaivan ankkuri. Jos ankkuriköydet katkaistaan, laiva lähtee ajelehtimaan ja sitä ohjaavat vain tämän maailman myrskyt. Minun toivomukseni ja rukoukseni on, että Pekan tapaiset, seurakuntaväen laajojen joukkojen uskon jakavat henkilöt ovat myös seuraavassa kirkolliskokouksessa. Vaikka he sitten joutuisivat ymmällään kyselemään, missä ihmeen vaiheessa heistä on muka tullut äärikonservatiiveja.