Kirkolliskokouksen rytmi on aina hyvin hidas ja kaikkein hitaimmillaan se on uuden kirkolliskokouskauden alussa. Oudompaa tämä hitaus hämmästyttää ja jopa huvittaa, mutta onhan siinä puolensa. Jos kaikki nelivuotiskauden tärkeät järjestäytymisasiat menisivät nuijan kopautuksella, se tarkoittaisi että joku olisi päättänyt ne omavaltaisesti ennen kokousta.

Eilen valittiin siis varapuheenjohtajat ja illalla valitsijamiehet väänsivät tuntikaupalla valiokuntapaikoista. Jokainen edustaja sijoitetaan yhteen valiokuntaan, ja joihinkin niistä on kovempi tunku kuin toisiin. Olen saanut olla kahtena kautena perustevaliokunnassa, joka valmistelee kaikki kirkon uskoon liittyvät asiat. Siihen minut valittiin myös nyt, mistä olen erittäin iloinen. Kaipaan kuitenkin monia valiokuntatovereita, jotka nyt jätettiin valitsematta. Valiokunta on todennäköisesti monessa asiassa varsin jakautunut. Onneksi siellä istuu monta luotettua jäsentä: Sammeli Juntunen, Pauli Niemelä ja nyt myös Niilo Räsänen, ja moni muu.

Tämä päivä menee varmaan vielä rutiiniasioissa. Huomenna alkanee kunnon sutina, kun esille nousevat tunteita herättävät kysymykset.