Katekismus on kotien kirja ja yksittäisen kristityn matkaopas.  Kymmenen käskyä selityksineen ovat neuvoneet suomalaisille oikeaa elämäntapaa ja pakottaneet myös arvioimaan omaa käytöstään Jumalan sanan valossa.  Yksi kaikkein pahiten unohtuneita on kahdeksas käsky ja sen selitys

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Mitä se merkitsee? Vastaus: Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

Kristityn asia ei ole tulkita toisen ihmisen eikä varsinkaan toisen kristityn tekoja, ajatuksia ja toimintaa pahimmin päin.  Tehtävämme on varjella toisen ihmisen mainetta ja kaikkein viimeiseksi olla laittamatta liikkeelle tai levittämättä pahoja juoruja.  

Jotakin tästä on ilmeisesti jäänyt lukematta niiltä, jotka ovat kirjoittaneet Inkerin kirkosta ja herätysliikkeistä, joiden työntekijöitä on vihitty Inkerissä. Esillä on ollut väite, jonka mukaan Vladimir Putin pyrkii vaikuttamaan Inkerin kirkon ja näiden herätysliikkeiden kautta Suomeen. Väite on esitetty välillä vahvemmin ja jopa väläytelty Suojelupoliisin kiinnostusta. Välillä sitä on levitetty pahimman luokan juorutyyliin ”ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että …”  Niin, mitä teen, jos tuntemani kirkkoherra tapaa tehdä usein etelänmatkan samaan kaupunkiin? Alanko keksiä, mitä kaikkea näistä käynneistä ”ei voi sulkea pois”?  Vai suljenko suuni ja jarruttelen mahdollisen juoruilijan puheita?  Kun paha puhe lähtee kerran liikkeelle, sitä ei saa enää takaisin, vaikka tahtoisikin.

Inkerin kirkko on Stalinin ajoista asti joutunut kärsimään paljon. Sen jäseniä on vangittu ja surmattu ja valtiovalta on riepotellut kirkkoa tavalla, joka tunnetaan Suomessa hyvin. Tälläkin hetkellä se joutuu etsimään paikkaansa julmaa hyökkäyssotaa käyvässä maassa, ja tilanne on tuskallisen vaikea.  En suostu avaamaan sen tämänhetkistä tilannetta juoruilijoiden somemateriaaliksi rivilläkään. Tämä kirkko ei tarvitse täällä puolustelijoita, vaan rukouksia.

Venäjä on käynyt pian kaksi vuotta julmaa hyökkäyssotaa. Sinä aikana en ole tavannut yhtään ainutta herätysliikeihmistä, jolla olisi pienintäkään ymmärrystä Putinia ja hänen sotaansa kohtaan.  Pastorina toivoisin ehkä enemmän rukousta sen puolesta, että kaikki kansat, niin Venäjällä ja Ukrainassa kuin Lähi-Idässäkin voisivat taipua kumartamaan Rauhanruhtinasta.  Mutta imperialistinen Nyky-Venäjä kyllä tunnetaan, ja hyökkäys Ukrainaan on repinyt auki Suomen historian vanhat haavat. Niiden, joiden ohjukset tappavat perheitä Ukrainassa, on turha luritella minulle lauluja perinteisistä perhearvoista.

”Mitä isompi valhe, sen helpommin se uskotaan.” Vanha propagandistin sääntö lepää sillä peruskalliolla, että erityisesti kiihtyneessä mielentilassa kaikki perustelut kelpaavat. Ongelma on syvällä ihmisessä, joka uskoo mielellään pahaa toisesta ja kertoo sitä eteenpäin. Mutta jos tällainen pullonhenki päästetään irti kirkollisessa keskustelussa, miten helppoa on tunkea se takaisin pulloon?  Pirstoutuneessa ja edelleen pirstoutuvassa kirkossa riittää kylliksi todellisia erimielisyyksiä. Tarvitaanko niiden käsittelyssä alkeellistakaan toisen ihmisen kunnioitusta vai saako muta lentää niin paljon kuin sitä märässä pellossa riittää? Populisteja on jokaisella laidalla riesaksi asti, myös herätysliikkeissä. Kärjistyvässä poliittisessa kulttuurissa käytetään kaikki mahdollisuudet painaa vastapuolta alas, mutta kristityn velvollisuus on toimia toisin.

Moni tietää omakohtaisesti, miten kipeästi ilkeät ja perättömät juorut satuttavat. Olen muutaman kerran saanut kokea, miten niitä levitetään nimenomaan kristittyjen ja myös herätysliikkeiden parissa. Olo on ollut aina yhtä tyrmistynyt.  Näinkö vähän uusi ihminen saa meissä tilaa ja näinkö paljon vanha?  Vastuunkantajia muistutan armottomasta tosiasiasta: Hengellinen arvovalta hankitaan hitaasti, mutta se menetetään hetkessä ja sen takaisin saaminen on melkein mahdotonta.

Kriisissä olevassa kirkossa olisi syytä ottaa käteen turhan vähälle käytölle jäänyt katekismus, ja kertaaminen olisi hyvä alkaa vaikkapa juuri kahdeksannesta käskystä.