Tänä aamuna käsiteltiin edustaja-aloitetta, joka olisi sallinut luterilaisen kirkon pastorin toimittaa ehtoollinen valitsemassaan paikassa ilman tuomiokapitulin erillistä lupaa. Silloin luterilaisen jumalanpalvelusyhteisön perustaminen tulisi helpoksi.  Tällä hetkellä jumalanpalvelusyhteisöt toimivat useilla paikoille hyvässä yhteisymmärryksessä paikallisseurakunnan kanssa.  Joissakin paikoissa yksittäinen toimija – kirkkoherra tai kirkkoneuvosto – estää ehtoollisen jakamisen. Edustaja-aloite pyrkii ratkaisemaan nimenomaan tämän ongelman.

Aloite lähetettiin mietintöä varten yleisvaliokuntaan, jolle perustevaliokunta antoi lausunnon.  Aloite sai molemmissa valiokunnissa paljon sympatiaa ja sekä mietintö että lausunto on muotoiltu jumalanpalvelusyhteisöjen kannalta sovinnollisin sanankääntein. Molemmat kuitenkin esittivät aloitetta hylättäväksi ja siksi kirjoitimme perustevaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen.  

Asia kaatui, mutta se kaatui eteenpäin. Siitä huolimatta kirkolliskokous osoitti hyväksyessään mietinnön ymmärtävänsä aloitteen huolen. Suhtautuminen jumalanpalvelusyhteisöihin muuttuu kirkolliskokouksessa koko ajan myönteisemmäksi. Vielä ei kuitenkaan aika ollut kypsä tämän aloitteen hyväksymiseksi.

Käytin keskustelussa alla olevan puheenvuoron

Herra puheenjohtaja.

olen toiminut pastorina muutaman vuosikymmenen ajan. Kirkollinen yhteys on minulle tärkeä. Nyt käydyssä keskustelussa kirkolliseen yhteyteen on liitetty nimenomaan ehtoolliseen. Se on oikea näkökulma. Samalla tahdon muistuttaa, että kirkolliseen yhteyteen liittyy myös kaste ja Raamatun opetus, ja että tämä näkökulma on hyvin helposti perusteltavissa.  Tälle alueelle kontrollia ei enää ole ulotettu vuosikymmeniin. Minua ei kukaan ole estänyt opettamasta eikä kastamasta. En kuitenkaan voi kastaa miten ja millä kaavalla hyvänsä. Olen piispan kaitsennassa myös näillä toimintani osalta, mutta byrokratiaa ei tarvita. Ihmettelen, miksi siitä halutaan pitää kiinni ehtoollisen kohdalla. Minustakin tämä on jäänne, joka on harkittava uudelleen.

   Luulen jokaisen ymmärtävän, että kirkkomme on kriisissä. Jumalanpalvelusyhteisöt ovat osa tämän kriisin ratkaisua. Ne kokoavat nuoria, nuoria aikuisia ja lapsiperheitä. Näitä on syntynyt koko ajan lisää. Niissä on merkittävä osa kirkkomme tulevaisuutta. Minun mielestäni näitä yhteisöjä pitäisi tukea eikä pyrkiä etsimään.