top of page
Green Fields

Kevätistuntokausi elokuussa

IMG_1111.JPG

Kirkolliskokous kokoontuu poikkeuksellisesti elokuun ensimmäisellä viikolla. Yleensä koolla ollaan viikko toukokuussa ja viikko marraskuussa. Nyt toukokuussa pelättiin koronaa ja siirrettiin istuntoviikko elokuulle. Siirtäjät eivät arvanneet, että tautitilanne on nyt tiettyinä lukemina pahempi kuin toukokuussa.  Tämäkin kokousviikko vietetään poikkeuksellisin menoin: Maskit päässä ja turvavälein, mikä merkitsee, että paljon miellyttävää karsiutuu pois. Edustaja ei siis saa vapaasti valita paikkaansa ruokapöydässä ja hakea keskustelua oudompien kanssa, ei istua saunan lauteilla eikä pelailla pelejä. Tämä on nyt totista puurtamista.



   Kokousviikon avaa perinteisesti arkkipiispa, jolta odotetaan painavaa avauspuhetta. Nyt olisi ollut tarjolla monia merkittäviä aiheita. Pandemia pakottaa kaikkia suomalaisia kysymään elämän isoja kysymyksiä.  Rajoitusten kohdistuminen eri tavoin yhteiskunnan eri sektoreille vaivaa , monia ja monet kyselevät, miksi ne koskettavat seurakunnan toimintaa vahvemmin kuin kapakoita. Kristittyjen maahanmuuttajien asema on odottanut vuosien ajan kirkon vahvaa kannanottoa. Nyt mentiin kuitenkin identiteettiteemalla. Sinänsä mielenkiintoinen puhe herättää tuskin kovin suuria otsikoita.  Puhe on luettavissa täältä 


bottom of page