Kirkolliskokouksen työ on tunnetusti raskassoutuista ja hidasta. Eilen keskusteltiin samaa sukupuolta olevien liitoista ja lähetekeskustelussa käytettiin yli 70 puheenvuoroa. Viikon kääntyessä kohti loppua kysellään aina, milloin kokous päättyy. Tänäänkin on kalenterissa varaus iltapäivän täysistuntoon. Silti erityisesti kokemattomia edustajia pohdituttaa, saadaanko kaikki asiat käsitellyksi.

    ”Perjantain ihme!”, murahti kokenut puhemiesneuvoston jäsen kyselijöille ja oli taas melkein oikeassa. Kyllä kokous päättyy aikanaan eikä iltapäivän istuntoa taideta tarvita. Perjantaiaamuna edustajien puhehalut ovat vähissä. Junat lähtevät, lennot on varattu ja lähellä asuvien patterissa on virta vähissä. Tälläkin hetkellä nuija kopisee pöytään melkoista tahtia.  Aiemmin valmistellut asiat nuijitaan pöytään ja lounaan jälkeen lähdetään kotiin. Nyt kuitenkin käsiteltiin hyvin painavaa asiaa, kirkon nelivuotiskertomusta. Puheenvuoroja pidettään paljon, mutta harva jaksaa enää kuunnella.  Se on sääli, sillä tämä olisi koko viikon tärkein asia. Kertomuksen mukaan kaikki varoitusvalot loistavat punaisina.

Palailen lähiaikoina vielä asiaan ja pohdin, mitä tästä kaikesta jäi käsiin. Erityisesti on pohdittava kirkon nelivuotiskertomusta