Kirkolliskokouksessa tapaa paljon ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Täällä on hyvä olla ja istua pöydässä hyvinkin eri tavoin ajattelevien kanssa.  Se ei peitä sitä, että tullessani kirkolliskokoukseen tapaan kaksi toisistaan aivan vastakkaista todellisuutta.  Toiset hyrisevät tyytyväisyyttä, kun kirkolla menee hyvin, paremmin kuin aikoihin.  Toiset näkevät tilanteen aivan toisin ja katsovat kirkon olevan kriisissä.

Osa keskustelijoista on hyvin tyytyväinen kirkon nykytilaan ja suuntaan. Seurakunnissa on heidän mukaansa hyvä henki ja työntekijät ovat innoissaan. Tämä osa kirkon päättäjistä kokee, että sillä on kylliksi voimaa toteuttaa heidän ohjelmansa.  Kirkko on yhä enemmän vapaa dogmeista, ei rajoita ihmisten elämää ja antaa tilaa uudenlaiselle hengellisyydelle, myös joogalle ja itämaiselle mietiskelylle. Jumalanpalvelusten kävijämäärien putoaminen ei juuri heitä huoleta – kirkkokansahan on vain pieni osa kirkon jäsenistä.

Toinen osa keskustelijoista kokee lähinnä olevansa Titanicin kannella, jossa musiikki soi ennen suurta katastrofia.  Kirkon jättää joka vuosi 50 000 ihmistä ja kahdenkymmenen viime vuoden aikana kirkosta on tullut monin seuduin jo vähemmistökirkko.  Samaan aikaan perinteinen kristillinen usko on pahasti hiipunut: Tutkimusten mukaan vain 24% suomalaisista eli vähemmistö kirkon jäsenistä uskoo edes Jeesuksen ylösnousemukseen. Mitä nuorempi ikäluokka sitä kauempana ollaan perinteisestä kristillisestä uskosta.  Kirkko pienenee vuosi vuodelta ja sisäisesti se polarisoituu ja pirstoutuu.  Perinteistä kristillisyyttä etsivät hakeutuvat kirkon laitamille tai sen ulkopuolelle etsimään vastauksia hengellisen elämän kysymyksiin. Luottamus kirkon johtoon on huvennut ja hupenee edelleen.

Kyse ei tietenkään ole kahdesta tiiviistä joukosta, vaan suuri osa edustajista vaeltelee näiden kahden todellisuuden välillä.   Moni saattaa taipua muiden haluamiin muutoksiin, mutta on hämmentynyt kaikesta tapahtuvasta. Moni taas kaipaa turvallista, Raamattuun perustuvaa opetusta, mutta on silti tilanteesta varsin hämmentynyt. Tilanne on siis hyvin sekava ja se tulee entistä sekavammaksi. Tällä tahdilla ei todellakaan pidetä yllä nykyisenlaista kansankirkkoa. Tilanne tulee jatkossa entistä sekavammaksi, kun tilanne alkaa tulla yhä lähemmäs tavallista seurakuntalaista. Ei tämä helppoa ole oikein kenellekään. Jumala ei silti suomalaisia hylkää. Elämän vesi löytää vielä uomansa, vaikka minä en tiedä miten.

Sekavissa vaiheissa ja nimenomaan tällä viikolla tarvitaan Jumalan sanaan sitoutuvia vastuunkantajia. Sitä olemme koettaneet tehdä parhaan ymmärryksemme mukaan tällä viikolla. Nyt pyydän tämän palstan lukijoilta yhtä asiaa: Mene äänestämään ja anna äänesi hyvälle ehdokkaalle!