Green Fields


Kirkolliskokousviikon evankeliumiteksti puhuu palvelijoista, joille isäntä antoi talentteja ja joilta hän vaati palatessaan tilinpäätöksen. Kokousviikon viimeisenä päivänä tuntuu siltä kuin taskuistamme kaivettaisiin vihoviimeiset rippeet. Jokainen päivä on tahtonut venyä pitkälle iltaan ja sen jälkeiset jatkokeskustelut ovat vieneet puolille öin asti. Mutta ketään meistä ei ole tuotu tänne viekkauvella tai vääryyvellä, vaan kaikki olemme täällä omasta tahdostamme. Parasta jaksaa vielä tämä aamupäivä.


Tämä aamupäivä alkoi messun jälkeen rutiiniasioilla. Merkittävä mutta hyvin ymmärrettävä ratkaisu oli mahdollistaa kirkolliskokouksen kokoontumisen verkon kautta. Korona-aikanakin muutamat lakisääteiset päätökset on tehtävä. Marraskuusta ei kukaan tällä hetkellä tiedä mitään.



Nyt jatketaan piispojen kirjeen käsittelemistä. Puheenvuoropyyntöjä on taulu täynnä. Paljon hyviä puheenvuoroja, mutta nyt paras puhti on joukosta jo poissa eivätkä tunteet ole pinnassa. Silti ja ehkä juuri siksi tätä keskustelua on tärkeä käydä. Moni tahtoo astua esiin ja tunnustaa värinsä ja hyvä niin. Tämä onkin hyvin värikäs kirkolliskokous. Minulle surullinen, mutta ei suinkaan yllättävä värin tunnustaminen oli, että arkkipiispa Luoma tunnustautui piispojen paperin kolmanteen malliin: Sen mukaan kirkon avioliittokäsitys ei muutu, mutta papit voivat halutessaan vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja.



Tämän viikon loppusaldoon palaan varmaan vielä mutusteltuani viikon antia. Pysykääpä langoilla!

Viimeiset talenttien rippeet