top of page

Johanneksen evankeliumi

Johanneksen evankeliumi

Johanneksen evankeliumi

Johanneksen evankeliumi on neljästä evankeliumikirjasta nuorin ja monella tavoin omaleimainen. Kolme ensimmäistä sanotaan synoptisiksi, koska Matteus ja Luukas seuraavat pitkälti Markuksen jalanjäljissä. Muut kertovat, Jeesus kokosi paljon kannattajia ja kulki sitten Jerusalemiin. Johannes vie lukijansa useaan kertaan Jerusalemiin ja takaisin Galileaan ja kuvaa näin ilmeisesti Jeesuksen elämää pitemmältä ajanjaksolta. Hän kuvaa Jeesuksen julkista toimintaa luvuissa 1-12 ja kärsimyshistoriaa luvuissa 13-20 (luku 21 on lähinnä jälkikirjoitus).


Neljännen evankeliumin tekee erityislaatuiseksi ennen muuta sen syvällinen uskon opetus, joka käy ilmi ensimmäisistä jakeista lähtien. Kun Ilmestyskirja puhuu neljästä olennosta (xxx) ja näissä on nähty neljä evankelistaa, Johannes on katsottu kotkaksi. Niin kuin kotka nousee siivilleen, Johannes vie lukijansa huikaiseviin korkeuksiin ja ihmettelemään Isän ja Pojan suhdetta ja tätä maailmaa sen todellisessa olemuksessaan. Samalla kotkansilmä on poiminut hämmästyttäviä yksityiskohtia. Nämä piirteet ovat tehneet evankeliumista monen suosikin, ja se sopii erinomaisesti myös aivan ensimmäiseksi kristilliseksi tekstiksi kyselijän ja etsijän käsiin.

bottom of page