Mitä on epäjumalille uhrattu liha (eidolothyton)?
1. Kor. 8:1-11:1 muodostaa laajan jakson, jossa Paavali puhuu epäjumalille uhratusta lihasta ja sen syömisestä. Mistä on kysymys?
Eidolothyton on tietenkin terminä juutalainen luomus: normaalissa käytössä oli hierothyton, jota myös Paavali käyttää 1. Kor. 10:28. Ilmeisesti valtaosa siitä lihasta, jota myytiin esim. Korintin torilla, oli ennen lihakauppaan päätymistään ollut osana epäjumalien kulttia. Kyse ei ole pelkästään siitä, että antiikin aikana profaania teurastamista ei ollut olemassakaan, vaan sen yhteydessä jumalat saivat osansa. Esim. hädässä ollut ihminen oli luvannut eläinuhrin tietylle jumalalle mikäli pelastuisi ahdingostaan. Kun hän pelastuttuaan toi uhrin, eläimestä osoitettiin jumalille vain tietyt, asiaankuuluvat osat. Muu kaikki myytiin torilla. Näin se muodosti teologisen ongelman: Missä määrin uhrilihan syöjä osallistui epäjumalan-palvelukseen.
Juutalaisten kannalta tilanne oli perinteisesti varsin ongelmaton. Pakanoiden kaupittelema liha oli - jos se edes oli sallitusta eläimestä - todennäköisesti teurastettu toisin kuin Moosek-sen laki edellyttää. Jo tämä yksinään riitti syyksi karttaa näitä lihakauppoja. Sen lisäksi oli varsin mahdollista ja todennäköistä, että liha oli ollut osallinen epäjumalanpalveluksesta. Kun lisäksi juutalaiset karttoivat vierailemista pakanoiden kodeissa ("pakanoiden talot ovat epäpuhtaita" Mishna, Ohalot 18,7), tilaisuuksia uhrilihan syömiseen oli niukasti. Pakanat tiesivät hyvin, että juutalaisille raja uskon tunnustamisen ja siitä luopumisen välillä kulki juuri tässä ja saattoivat vainojen keskellä vaatia heitä syömään uhrilihaa (4. Makk. 5:2). Sen sijaan kristityt olivat aivan uudenlaisessa tilanteessa.
"Epäjumalille uhratun lihan syöminen" on monisäikeinen asia. Se kielletään summittaisesti Ap. t. 15:29; 21,25 ja Ilm. 2:14, 20. Paavali ottaa osin myönteisemmän kannan, mutta osoit-taa käsitellessään asian monitahoisuuden: Kyse ei ole tosiaan yhdestä ja tarkoin määritellystä ilmiöstä.
Karkeimmillaan uhrilihan syöminen tapahtui osana epäjumalien kulttia. Siihen tarjoutui houkutteleva mahdollisuus suurten pakanallisten juhlien yhteydessä, jolloin esim. tietyn vi-ran hoitaja tai tavoittelija saattoi tarjota uhriaterian kaikille kaupunkilaisille. Vastaavasti kaikkein hienovaraisimmillaan uhrilihan syöminen tapahtui ystävän kodissa, jossa hän ehkä tietämättään tarjosi tällaista ruokaa vieraalleen. Mihin on siis vedettävä raja?
Korintin riidan taustalla oli juuri ilmiön monisärmäisyys. Yksi saattoi kieltäytyä uhrilihan vuoksi kaikesta lihan syömisestä. Toinen taas saattoi ratkaista asian radikaalin teologisesti: Jos kerran epäjumalia ei ole olemassakaan, niille uhrattu liha on aivan kelvollista ja sitä voi nauttia vaikka temppelissä - miksi pelätä tyhjää!
Paavali käsittelee asiaa laajasti ja sielunhoidollisesti, tehden laajoja kaaria kuten on tyypil-listä Ensimmäiselle korinttilaiskirjeelle. Jo kahdeksannessa luvussa hän tekee selväksi, että asiaa ei voi ratkaista teologisella kikkailulla: Epäjumalat olemattomiksi julistava ja uhriate-rialle osallistuva johdattaa samalle tielle myös sellaisia, jotka eivät ymmärrä hänen peruste-lujaan, ja näin epäjumalat saavat yhden palvojan lisää. Ruoka ei sinänsä lähennä Jumalaan eikä vie kauemmas, mutta ruuan takia ei ketään saa saattaa lankeamaan. Siksi (tämä on 9. luvun aihe) kristityn velvollisuus on luopua omasta vapaudestaan ja ajatella lähimmäistään. 10. luvussa Paavali osoittaa, ettei kristityllä ole mitään asiaa epäjumalien temppeliin. Epä-jumalien palvojat uhraavat pahoille hengille, demoneille (10:20). Näin on piirretty ensim-mäinen raja: Kristitty ei voi osallistua millään teologisella verukkeella pakanajumalien pal-velukseen.
Vastakkainen rajapyykki löytyy luomisteologian puolelta: Härkä on Jumalan luoma ja pysyy Jumalan härkänä, luettiin sen edessä millaiset pirunmessut hyvänsä: "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on" (10:26). Tällä perusteella kristitty voi syödä mitä ikinä hänen eteen-sä annetaan, kunhan ei osallistu epäjumalien palvelukseen.
Näiden kahden rajapyykin välissä liikkuu Paavalin mukaan kristillinen rakkaus. Omantun-nonsyistä ei tarvitse kysellä, mistä tarjottava liha on peräisin. Jos joku kuitenkin sanoo sen olevan epäjumalille uhrattua, Paavalin ohje on jättää tarjottu sivuun, jotta toinen ihminen ei saisi väärää käsitystä ja joutuisi kiusaukseen.