Paavali - vainoajasta apostoliksi

Saulus Tarsolaisen kääntyminen kristityksi tapahtui hämmästyttävästi. Nuori, uskon intoa puhkuva mies oli halunnut laittaa koko elämänsä pyhän Jumalan palvelukseen tekemättä ainuttakaan kompromissia. Hänen näkökulmastaan Jeesuksesta puhuvat juutalaiset olivat synti, joka uhkasi koko juutalaiskansan olemassaoloa. Kansasta oli poistettava paha, niin kuin Mooseksen aikana tehtiin tuhon välttämiseksi.  Väärin uskovien ja opettavien salliminen merkitsi paitsi räikeää Jumalan pilkkaa myös vaaraa, että Jumalan viha syttyy koko kansaa kohtaan niin kuin se syttyi usein autiomaassa. Nasaretilaiset oli saatava kitketyksi Jumalan kansasta.

    Apostolien teot kertoo Paavalin kääntymisestä kolmesti (Apt. 9, 22, 26) ja lisäksi on otettava huomioon muutamat Paavalin kirjeiden kohdat.  Yhtäkkiä miestä ympäröi huikaiseva valo, hän kuuli äänen puhuttelevan häntä ja hänet tempaistiin toiseen todellisuuteen (2. Kor. 12). Tässä hetkessä hän näki jotakin, josta hänellä ei ollut lupa puhua juuri mitään. Joka tapauksessa hän ymmärsi yhdessä hetkessä, että hän oli taistellut pyhää Jumalaa vastaan, vaikka hän luuli taistelleensa hänen puolestaan. Yhtäkkiä sokea mies etsi taluttajaa. Hänet kuljetettiin taloon, jossa hän istui syömättä ja juomatta. Mies rukoili. Voimme vain aavistella, miten Kirjoitukset erinomaisesti tunteva miesparka pyöritti mielessään yhden kohdan toisensa jälkeen. Ehkä joitakin niistä olivat hänelle tarjonneet ne kristityt, joita hän oli pahoinpidellyt. Nyt ne vilisivät kauhistuneen miehen mielessä, ja jokainen niistä teki selväksi, että hän oli ollut koko elämänsä ajan väärässä.

   On koskettavaa ja opettavaista katsoa, miten Jumala toimii Sauluksen kohdalla. Ensin mies tempaistaan käsittämättömiin korkeuksiin ja keskelle Jumalan pyhyyttä. Sen jälkeen Saulus otetaan aivan tyhjäksi: Kolme päivää ja kolme yötä sokea mies istui ja rukoili. Isojen asioiden ymmärtäminen vaatii aikaa eivätkä asiat valu tajuntaan asti hetkessä. Saulus oli yksin menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa. Ja mies rukoili.

   Mielenkiintoista kuitenkin on, miten asiat etenevät. Jumala lähetti Sauluksen luo Ananiaan, joka oli kristitty juutalainen, eikä mikä hyvänsä juutalainen, vaan mies, joka noudatti tarkoin Mooseksen lakia (Ap.t. 22:12).  Jumala lähetti siis Sauluksen luo miehen, joka jakoi hänen uskonsa sillä poikkeuksella, että hän oli Kristuksen oma ja oli oppinut lukemaan Kirjoitukset Kristuksen valossa. Ananias tuli, asetti kätensä Sauluksen päälle ja mies sai näkönsä. Hänet liitettiin kasteessa Kristukseen. Suunta oli vaihtunut.

Kutsu kärsimään

Ananias ei ollut ymmärrettävästi halukas lähtemään kristittyjä vainonneen miehen ulottuville. Herra kuitenkin ilmaisi, että poimittavana oli kypsä hedelmä, ja sanoi: ”Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden” (Ap.t. 9:16).  Jumala pitää yleensäkin sanansa ja tässäkin kohtaa aivan pilkulleen. Saulus – nyt Paavali – joutui totisesti kärsimään. Toisessa korinttilaiskirjeessä hän vertaa itseään toisiin saarnamiehiin ja kirjoittaa näin:

 He ovat siis heprealaisia? Niin minäkin. He ovat israelilaisia? Niin minäkin. He ovat Abrahamin jälkeläisiä? Niin minäkin. He ovat Kristuksen palvelijoita? Minä vielä enemmän - puhun kuin järjetön. Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut ”yhtä vaille neljäkymmentä” ruoskaniskua, kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua on kivitetty, kolme kertaa olen joutunut haaksirikkoon, olen ajelehtinut meressä vuorokauden. Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa. Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista.  Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani.  Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele.  Damaskoksessa kuningas Aretaksen alainen päällikkö antoi vartioida kaupunkia pidättääkseen minut, mutta minut laskettiin muurinaukosta korissa alas, ja niin pääsin pakenemaan hänen käsistään (2. Kor. 11:22-33).

Luettelo on yksinkertaisesti vaikuttava ja tuon kirjeen kirjoittamisen jälkeen se vain jatkui. Tuohon mennessä saldona oli jo viisi kertaa juutalaisten rankkaa seurakuntakuria ja epäilemättä vielä raskaammat raipat Filipissä. Kivittämisestä harva selvisi hengissä.  Nyt mainituista kolmesta haaksirikosta ei Apostolien teot kerro mitään; sen sijaan se kertoo neljännestä veden varaan joutumisesta (Ap.t. 27).   Laivat hajoavat yleensä myrskyssä eikä pelastuspalvelu ollut nykyisellä tasolla. Ihmettelen, miten ihminen saattoi selvitä yhdestä haaksirikosta. Paavali selvisi neljästä.

   Ruoskimiset ja haaksirikot eivät olleet ainoita kärsimyksiä, joita Paavali joutui kokemaan. Hän puhuu myös suuresta ongelmasta. Paavali kuvaa näkemäänsä valtavaa ilmestystä ja kirjoittaa sitten näin:

Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. (2. Kor. 12_7-10).

Nämä jakeet lukeneet kristityt ovat halki vuosisatojen kysyneet, mikä on tuo ”pistävä piikki, Saatanan enkeli”, joka laittoi Paavalin koville. Lopullista vastausta ei kukaan kykene antamaan. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin sairaus, joka esti työnteon.  Se oli myös selvästi näkyvä, minkä Paavali ilmaisee Galatalaiskirjeessä. Kun hän tuli julistamaan evankeliumia, galatalaisilla oli suuri kiusaus pitää Paavalia Jumalan lyömänä hänen tilansa vuoksi:

Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille evankeliumia, ja tiedätte, mikä kiusaus teillä oli minun ruumiillisesta tilastani; ette minua halveksineet ettekä vieroneet, vaan otitte minut vastaan niinkuin Jumalan enkelin, jopa niinkuin Kristuksen Jeesuksen. Missä on nyt teiltä kerskaaminen onnestanne? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle (Gal. 4:13-15).

Vaikeaan sairauteen liittyi antiikin aikana ajatus jumalien kirouksesta. Jumala vaikutti kuitenkin niin, että galatalaiset eivät ajatelleet Paavalin kohdalla niin. Koska hän puhuu tässä yhteydessä silmästä, on veikkailtu että sairaus liittyisi silmiin. Krooninen silmätulehdus voi välillä sallia ihmiselle normaalielämän, mutta häijyssä vaiheessaan se rajoitti pahasti ja myös näkyi kaikille. Tämä on kuitenkin vain arvaus, ei enempää. Jokin vaiva Paavalilla kuitenkin oli, ja se laittoi hänet kärsimään.

   Työpaikkailmoituksessa ketään ei kutsuta kärsimään. Paavalin kohdalla kärsimys kuitenkin kuului toimenkuvaan. Hänet kutsuttiin kärsimään Kristuksen tähden ja hän kärsi Kristuksen tähden. Miksi ihmeessä? 

Ristin teologia

Jumalan toiminta ei mahdu ihmisen ajatuksiin. Halki Raamatun kulkee toimintamalli, jota Luther kutsui ”ristin teologiaksi.” Se saa nimensä Jeesuksen rististä, mutta on paljon laajempi: Jumala sivuuttaa rikkaat, vahvat ja viisaat ja valitsee köyhät, heikot ja oppimattomat. Alusta lähtien hänen ääntään ovat kuunnelleet heikot ja köyhät kuten Abel ja Abraham, Ruut ja Gideon, oppimattomat kalastajat ja haudalle tulleet naiset.  Juuri heidän avullaan Jumalan on toteuttanut päätöksensä, ei ihmisvoimin eikä –viisauksin. Sivussa ovat maailman mahtimiehet, rikkaat ja omasta voimastaan kerskuvat. Kaikkein selkeimmillään tämä Jumalan toimintamalli on siellä, mistä se saa nimensä. Kristuksen ristillä Jumalan valtakunta näytti kärsineen ratkaisevan tappion. Juuri siellä, kuolleen Jumalan pojan ristillä, toteutettiin kuitenkin koko maailman syntien sovitus ja avattiin jokaiselle syntiselle tie rakastavan Jumalan luo.

   Miksi  Jumala toimii näin?  Miksi Mooses lähetettiin maailman mahtavinta valtiota vastaan mukanaan vain vaimo, kaksi poikaa, aasi ja keppi? Miksi Jumalan varoittavan viestin tuonut Jeremia otettiin aivan tyhjäksi, samoin kuin kuningatarta pakeneva Elia erämaassa? Miksi Johannes Kastajan ja lähes kaikkien apostolien tie vei kuolemaan ja miksi Paavali joutui kärsimään? Vastausta emme tiedä. Jumala tekee kuitenkin selväksi, että hän ei nojaa inhimillisiin kykyihin ja voimiin. Hän tekee tyhjäksi inhimillisen voiman ja viisauden ja nostaa esille sen, mikä ei ole mitään. Jumala on aina lähellä kärsivää ihmistä, mutta kunniaansa hän ei anna toiselle.

   Jumalan armon tie kulkee siellä, missä ihminen ei luule sen voivan kulkea. Kristuksen kuolema ristillä näytti sammuttavan viimeisen toivonkipinän. Kahden vuosituhannen ajan ihmiset ovat panneet toivonsa häneen, joka mursi teräksiset ovet ja toi synnin, kuoleman ja helvetin vangit vapauteen. Jumalan omat elävät edelleen suuren heikkouden keskellä ja niin eli myös apostoli Paavali. Mutta kerran Jumala kuivaa jokaisen kyyneleen ja vie omansa sanomattomaan kirkkauteen.