top of page

Palestiinan juutalaisuus - kirjallisia lähteitä ja harhapolkuja

Palestiinan juutalaisuus -  kirjallisia lähteitä ja harhapolkuja

Palestiinan juutalaisuus - kirjallisia lähteitä ja harhapolkuja

Meitä kiinnostaa tietää, millaista oli juutalaisuus Jeesuksen ajan Palestiinassa. Mitkä ovat lähteitämme?


Joka tahtoo tutkia Jeesuksen ajan juutalaisten elämää, törmää varsin nopeasti lähdeongelmaan. Mitä lähteitä on olemassa ja mitkä niistä liittyvät varmasti juuri Jeesuksen aikaan? Juuri tällä kohdalla on tutkimuksessa tapahtunut suurin mullistus muutaman viime vuosikymmenen aikana. Arkeologisiista lähteistä puhutaan toisessa yhteydessä, mutta mitä kirjallisia lähteitä meillä on?



Saksalainen maalaispastori Paul Billerbeck valmisteli saarnaa Jumalan valtakunnasta. Mikään apuneuvo ei näyttänyt vievän häntä kyllin syvälle. Tässä vaiheessa hän avasi juutalaiset tekstit ja innostui. Jo ensimmäiset Billerbeckin aiheesta kirjoittamat artikkelit herättivät professori Hermann L. Strackin mielenkiinnon, ja maalaispastori suostui julkaisemaan muistiinpanojaan. Kuudentoista vuoden työn tuloksena syntyi vuosina 1906- 1922 kuuluisa teos (Strack-) Billerbeck, Kommentar zum Neuen Testament aus Talmud und Midrasch 1-6 (8. painos 1982). Muodollisesti kahden miehen yhteistyö oli todellisuudessa uutteran maalaispastorin teos, johon professori Strack ei Billerbeckin kohteliaiden muistosanojen mukaan vaatinut sanankaan muutosta. Teos sai innostuneen vastaanoton. Vuosikymmenien aikana sitä on käytetty apuneuvona niin käytännön seurakuntatyössä kuin tieteellisessä tutkimuksessa kertomaan ”mitä Jeesuksen ajan rabbit opettivat”. Billerbeckin teos on ollut jokaisen saksalaisen pastorin hyllyssä. Muutaman viime vuosikymmenen aikana teos on kadottanut maineensa tyystin ja joku tutkijakin saattaa sanoa tietävänsä rabbiinisesta kirjallisuudesta ”vain sen ettei Billerbeckiä saa käyttää”. Mistä on kysymys? On syytä luoda katsaus lähteisiin.



Rabbiininen kirjallisuus muodostuu seuraavista osista:


1. Mishna (”kertaus”), kuusi sarjaa traktaatteja zeraim, moed, nashim, neziqin, qodashim ja toharot), toimitettu n. 200 j. Kr. Traktaatin lyhenteen edelle kirjoitetaan m.



2. Tosefta (”Iisäys”), hieman myöhempi kuin Mishna, jonka jaottelua se seuraa. Lyhenteen edellä t.



3. Talmud (”oppiminen”). a. Jerusalemilainen Talmud (Talmud Yerushalmi, vaikutushistoria vahva Välimeren maailmassa), selitystä (gemara) 39 Mishnan 63 traktaatista. Tämä kokoomateos on toimitettu ehkä 300-400-luvulla Palestiinan rabbiinikouluissa. Lyhenteen edellä y tai p. b. BabyIonian Talmud (Talmud Babli, vaikutushistoria vahva Keski¬ Euroopassa ja Amerikan juutalaisten parissa), selitystä 37 Mishnan 63 traktaatista. Sen toimitustyö on jatkunut 500-600-luvulle, osittain jopa 700- ja 800-luvulle asti. Lyhenteen edellä b.



4. Midrashim - raamatunselitysten kokoelmia



5. Targumim - hepreankielisen Vanhan Testamentin arameankielisiä käännöksiä (trgm ”kääntää”, ”selittää”). Targumeja on löydetty jo Qumranista, joten tapa kääntää ja selittää heprealaista tekstiä on elänyt jo ennen rabbiinisen kirjallisuuden muotoutumista. Lyhenteen edellä Tg.

Mishna ja Tosefta kuuluvat varhaisempaan, tannaiittiseen kirjallisuuteen (tnh ”opettaa, toistaa”), Talmudit amorilaiseen (’amoraim < ’mr ”sanoa”) kauteen (200-500 jKr.). Perinteisesti osa midrasheista katsotaan tannaiittiseksi, mutta perustelut on kyseenalaistettu.



Rabbiininen kirjallisuus on siis syntynyt vuosisatojen kuluessa. Pitkälle viime vuosisadalle sitä käsiteltiin metodisesti kestämättömällä tavalla. Jacob Neusnerin tutkimustulokset muuttivat 1970-luvun alussa tilanteen täysin - ei turhaan puhuta ”neusnerilaisesta vallankumouksesta”. Virheitä oli ollut kaksi:


(1) Rabbiininen kirjallisuus on tallentanut isien opetuksia. Varhaiset opettajat ja 300-luvulla jKr. eläneet rabbit ovat myöhäisissä lähteissä rinnakkain. Kuka takaa, että ennen Jeesusta elänyttä rabbia lainataan historiallisesti luotettavasti? Koko kysymyksenasettelu oli vieras sille, joka tahtoi ottaa selville miten lakia oli ymmärrettävä. Varhaisten tekstikorpusten ytimessä ei ole temppeliuhri, vaan arkipäiväinen laintulkinta. Ne näyttävät siis heijastelevan tilannetta, jossa temppeli oli jo tuhottu.



(2) Erityisesti Billerbeckin teosta on käytetty systemaattisena oppikirjana kertomaan, mitä rabbit Jeesuksen aikana opettivat. Kirjallisuuden luonne ei kuitenkaan ole lainkaan systemaattinen eikä meillä ole olemassa rabbien dogmatiikkaa.



Nämä virheet eivät sinänsä ole ahkeran maalaispastorin vaan hänen upean teoksensa mukavuudenhaluisten käyttäjien syytä. Harva kiistää, etteikö rabbiininen kirjallisuus sisältäisi luotettavaa tietoa Jeesuksen ajan juutalaisuudesta. Suuri ongelma on vain erottaa toisistaan myöhempi ja varhaisempi aines. Joka tapauksessa ”neusnerilainen vallankumous” kyseenalaisti nopeasti oppineiden kyvyt kertoa, millaista elämä oli Jeesuksen ajan Palestiinassa. Vaikeasti ajoitettavien tekstien äärellä kysymyksiä on usein enemmän kuin vastauksia. Tutkijan on suostuttava ottamaan vakavasti koko valtava lähdemateriaali, ei ainoastaan rabbiininen kirjallisuus, vaan myös ja ennen kaikkea kaikki muut kirjalliset lähteet, alkaen Qumranin teksteistä (ks. alla) ja päättyen Josefokseen ja muihin kirjoittajiin.



Meillä vanhastaan perheraamattuihin liitettyjen apokryfien lisäksi puhutaan Vanhan testamentin ”pseudepigrafisista” kirjoista. Sekä ”apokryfit” että ”pseudepigrafit” ovat häilyviä käsitteitä jo siksi, että eri kirkkokunnat suhtautuvat näihin teksteihin eri tavoin. Ne on saatavissa sekä englanninkielisinä (The Old Testament Pseudepigrapha 1-2, toim. James H. Charlesworth; New York: Doubleday, 1983-1985) että saksalaisina käännöksinä. Saksalainen sarja kutsuu niitä yksinkertaisesti nimellä ”Juutalaisia tekstejä hellenistiseltä ja roomalaiselta ajalta” (Jüdische Schriften aus der hellenistisch-römischen Zeit). Muotoilu on onnistunut, sillä sarja samoin kuin englantilainen kokoomateos sisältää tekstejä, joita ei mitenkään voi kuvata pseudepigrafisiksi.



Juuri nämä varhaisen juutalaisuuden piirissä kirjoitetut tekstit ovat viime vuosikymmeninä tulleet suuren mielenkiinnon kohteiksi. Rabbiinisen kirjallisuuden kohdalla ajoitusongelmat ovat aiheuttaneet suuria metodisia vaikeuksia, mutta ”pseudepigrafeista” voidaan usein määrittää paitsi aika ja paikka myös tutkailla niiden takana olevia ryhmittymiä. Tosin monet tärkeät teokset, kuten 1. Henokin kirja, on koottu eri aikana syntyneistä osista, tai niitä ovat muokanneet kristityt kirjoittajat. Vaikeuksista huolimatta juuri näiden teosten tutkiminen on tuonut ja tuomassa selvästi uutta Uuden testamentin harrastajalle.



Suuri aleksandrialainen oppinut Filon kirjoitti diasporassa ja hänen sinänsä tärkeät viittauksensa Palestiinaan ovat määrältään rajallisia. Sen sijaan Josef ben Mattian, Flavius Josefoksen eli Josefoksen tuotanto saa yhä kasvavan merkityksen. Äidin puolelta hasmonealaissukua oleva Josefos syntyi v. 37, kuului pappissukuun ja sai oman ilmoituksensa mukaan erinomaisen koulutuksen. Jo vuonna 63 (27-vuotiaana) hän kävi Roomassa neuvottelemassa muutamien vangittujen juutalaisten vapauttamisesta ja pääsi keisarin puheille asti. Kaksi vuotta tämän jälkeen hän johti juutalaissodassa Galilean puolustusta. Toivottomassa tilanteessa hän näki näyn, jonka perusteella hän antautui ja profetoi roomalaisten ylipäällikkö Vespasianuksen tulevan keisariksi. Kun näin tapahtui, hänet vapautettiin ja hän sai nimen Flavius Josephus. Kuolinvuotta emme tiedä. Bellum Iudaicum (suom. Juutalaissota) on hänen teoksistaan varhaisin (75-77 j.Kr.) Antiquitates Judaicae (Juutalaisten muinaishistoria) ilmestyi 93-94, sen liitteenä lyhyt Omaelämäkerta ja ilmeisesti sen jälkeen vielä Contra Apionem (Apionia vastaan).



Josefoksen tuotanto on aarre Palestiinan juutalaisuudesta kiinnostuneelle. Juutalaissota kuvaa paitsi kapinan myös sen esihistorian. Antiquitates kertoo koko juutalaiskansan historian ja samalla uudelleen lähes koko Vanhan testamentin. Kirjoittaja tulee samalla paljastaneeksi paljon juutalaisesta traditiosta, jossa pyhiä kertomuksia kerrottiin uudelleen hieman muokaten ja laajennellen. Hänen elämäkertansa (Vita) ja juutalaisen uskon puolustus Contra Apionem sisältävät monia merkittäviä jaksoja.



Historioitsijana Josefos on usein räikeän puolueellinen eikä kätke sen enempää sympatioitaan kuin antipatioitaankaan. Harva tutkija suostuisi puolustamaan hänen persoonaansa ja luonnettaan. Silti hänen laajat teoksensa ovat korvaamattomia lähteitä sille, joka haluaa perehtyä Jeesuksen ajan palestiinalaiseen juutalaisuuteen.

bottom of page