Uudelleen ja uudelleen
– miten juutalaiset ja kristityt kertoivat ja muokkasivat VT:n kertomuksia

Pyhät kirjoitukset olivat juutalaisille suuri ilon ja ylpeyden aihe. Heidän parissaan kehittyi vahva selittämisen perinne, jonka varhaiset kristityt ottivat nopeasti käyttöön. Pyhän kirjan kertomuksia kerrottiin uudelleen ja uudelleen. Toisinaan näitä tekstejä on säilynyt meidän luettaviksemme. Niiden tutkija huomaa, että jokainen kertomuksen kertova tekee siihen tiettyjä muutoksia, joko tahtoen tai tahtomattaan.

   Ajattele olevasi pyhäkoulussa. Kerrot lapsille siitä, miten Joosef joutui vankilaan ja miten hän vapautui sieltä. Et varmaan lue sitä suoraan Raamatusta. Kerrot sen ehkä hiukan yksinkertaistaen. Ehkä selität jotakin, ehkä jätät jotakin pois, ehkä liität johonkin yhteyteen oman opetuksensa. Juuri näin teet sitä, mistä nyt on kyse.

Raamatun tekstit ovat monenlaisia: On kertomuksia, profetioita  ja psalmeja. Kaikkia niitä voidaan käyttää uudelleen ja on käytettykin: Luomme pienen katsauksen siihen, miten se on tehty.

Ihania virsiä

Kaikkein yksinkertaisinta psalmin uudelleen käyttöä on sen lausuminen tai laulaminen. Seuraava askel otetaan, kun tekstiä lähdetään muokkaamaan. 

   Psalmi 91 puhuu ihanasti Jumalan varjeluksesta:

”Se, joka asuu Korkeimman suojassa

ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa,

 sanoo näin:

"Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.

Jumalani, sinuun minä turvaan."

   Myöhemmin tuli kuitenkin aika, jolloin demonit alkoivat pelottaa ihmisiä yhä enemmän. Silloin juuri tätä psalmia käytettiin myös demonien torjumiseen. ”Yön kauhut” sisälsivät nyt – ja se kirjoitettiin selvästi – Qumranin  luostarin mukaan myös demonit ja niiden yöllistä hyökkäystä varten pidettiin hieman muokattu psalmi valmiina (11Q11).

   

Uudelleen kirjoittaminen ei suinkaan päättynyt Jeesuksen ajan juutalaisuuteen, vaan sitä on harjoitettu sekä juutalaisten että kristittyjen parissa. Tuore esimerkki on Tarvo Laakson hieno psalmin käyttö ”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi” – nyt  hän kuitenkin liittää siihen suoraan psalmin 103: ”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.”

  Ajattele upeita virsiä, jotka eivät ole mitään muuta kuin uudelleen runoiltuja psalmeja. Hyvä esimerkki tästä on nykyisen virsikirjan virsi 572; ”Taas kukkasilla kukkulat”.  Erityisesti Elias Lönnrotin alkuperäisenä sanoituksena se seuraa suhteellisen tarkoin psalmia 65. S ei kuitenkaan ole Raamatun toistamista sana sanalta. Jumalan sana on maastoutettu meidän aikaamme. Näitä virsiä saatamme osata ulkoa useita, ehkä edes huomaamatta että laulamme psalmeja tai Hesekielin lukua 34.

Joosef ja rouva Potifar

Varsin mielenkiintoinen on tapa, millä Joosef-kertomuksia kerrottiin uudelleen. Veljethän myivät Joosefin orjaksi ja hän joutui Potifarin kotiin. Siellä hänen isäntänsä vaimo halusi vietellä heprealaisen orjan. Joosef kieltäytyi ja pakeni, ja vaimo valehteli hänen yrittäneen raiskata herrattarensa.

   Juutalaiset saarnamiehet ja opettajat näyttävät useinkin kertoneen uudelleen kertomuksen Joosefista ja hänen huikentelevaisesta herrattarestaan. Se antoi loistavan mahdollisuuden opettaa omaa väkeä ja erityisesti nuorisoa. Juutalaiset elivät usein vähemmistössä kreikkalaisten ja roomalaisten kanssa, jotka eivät tunteneet kuudetta käskyä. Esim. roomalaisen pojan elämänkouluun kuului, että häntä kuljetettiin orjattarien ja katunaisten ja myös orjapoikien parissa siitä lähtien kun hän siihen pystyi. Hän avioitui ehkä vasta 30-vuotiaana morsiamensa kanssa, joka oli ehkä 15-vuotias, eikä avioliitto merkinnyt uskollisuutta siinä merkityksessä kuin me sen ymmärrämme. Nimenomaan seksuaalimoraalissa juutalaiset ja pakanat poikkesivat toisistaan hyvin selvästi.  Juutalaisia uhkasi jatkuvasti vaara mukautua muiden elämäntapaan ja sulautua vieraisiin kansoihin. Ainoa keino estää sitä oli jatkuva opettaminen. Niinpä rouva Potifar saa useassa juutalaisessa tekstissä kuulla Joosefilta hyvän oppitunnin: Pakanat kyllä elelevät kenen kanssa hyvänsä ja miten vain, mutta meidän juutalaisten parissa sitä pidetään pahana syntinä. Joosef selittää, miten juutalaisilla on vain yksi ainut nainen ja hän vasta avioliitossa eikä avioliiton aikana ketään muuta. Joosefista tulee myös hyvä esimerkki jokaiselle juutalaiselle: Hän vastusti kiusausta, vaikka se hämmästytti ja hölmistytti hänen emäntänsä ja maksoi hänelle kahleet ja pahoinpitelyt.

    Yksi esimerkki riittää tällä kertaa: Vanhan testamentin tekstien jatkuva kertaaminen ja vapaa kertominen antoi erinomaisen mahdollisuuden opettaa sitä, mitä pidettiin tärkeänä.

Jerusalem, uusi Jerusalem ja taivaallinen kaupunki

Profeetta Hesekiel näki näkynsä pakkosiirtolaisuudessa Kaksoisvirran maassa, jonne hänet oli siirretty v. 597. Hän alkoi nähdä näkyjä, jotka viittasivat yhä selvemmin Jerusalemin hävittämiseen, mikä tapahtui v. 587. Järkyttävin näky on kuvattuna luvuissa 8-11: Jumalan Henki tempaa profeetan kaukaa Kaksoisvirran maasta Jerusalemiin ja siellä hän näkee kaiken, mitä kaupungissa tapahtuu. Se on täynnä luopumusta, epäjumalanpalvelusta ja jumalattomuutta. Näyn päätteeksi Hesekiel näkee, miten Herran kirkkaus nousee temppelistä ja jättää kaupungin. Temppeli on tyhjä ja vapaa hävitettäväksi: Herra on hylännyt pyhäkkönsä eikä enää varjele kaupunkia.

   Jerusalemin hävityksen jälkeen Hesekielalkaa nähdä näkyjä, jotka lupaavat armahdusta Jerusalemille. Niiden huippu on äsken kuvatun näyn kääntöpuoli: Luvuissa 40-48 Herran Henki tempaisee taas profeetan Jerusalemiin – ja mitä ihmettä: Kaupunki on rakennettu uudelleen! Profeetta kulkee kaupungin katuja ja mittaa niitä. Hän näkee muurit ja temppelin, ja kaikki on paikallaan. Lopulta hän näkee, miten Jumalan kirkkaus lähestyy kaupunkia ja asettuu temppelin ylle. Se merkitsi valtavaa lohdutusta hänen maanmiehilleen: Jumala on luvannut meille uuden Jerusalemin ja yksi meistä on sen jo nähnyt.

   Ilmestyskirja tarttuu Hesekielin kirjan näkyyn. Se huipentuu siihen, miten Johannes saa nähdä taivaallisen kaupungin, uuden Jerusalemin ja sen helmiportit ja kultakadut. Viesti on sama kuin Hesekielin näyssä, mutta entistä suurempi: Jumala on luvannut meille iankaikkisen kaupungin ja hän asuu meidän keskellämme. Yksi meistä – Johannes – on sen jo nähnyt.