Habakuk
Habakukin kirja edellyttää tilanteen, jossa "kaldealaiset" ovat tunkeutumassa Luvattuun maahan. "Kaldea" on Kaksoisvirran maan ydinaluetta. Yleensä kaldealaisilla tarkoitetaan assyrialaisia, mutta nyt epäilemättä babylonilaisia. Tämä sijoittaa Habakukin toiminnan 600-luvun lopun uhkaavaan tilanteeseen. Silloin sekä Egypti että Assyrian kukistanut Babylon etsivät mahdollisuutta ottaa Palestiina hallintaansa. Lopullisen muotonsa kirja on varmaan saanut vasta myöhemmin, pakkosiirtolaisuuden aikana. Joidenkin tutkijoiden mielestä "kaldealaiset" ovat peitenimi jollekin myöhemmälle suurvallalle.
Habakukin kirjan jäsennys on selkeä. Se koostuu kahdesta profeetan valituksesta ja kahdesta Herran vastauksesta. Näiden jälkeen seuraa vielä viisi voi-huutoa (2:6-20) sekä Habakukin rukous (luku 3).
Ensimmäinen profeetan valitus (1:2-4) koskee sitä, että vääryys on saanut vallan eikä oikeus toteudu. Herran vastaus (1:5-11) on tyly: Hän kutsuu maahan kaldealaiset, julman kansan, joka antaa omalla vallallaan uudet mittapuut oikealle ja väärälle. Toinen profeetan valitus (1:12-17) sijoittuu myöhempään aikaan, jolloin kaldealaiset ovat jo maassa ja toteuttavat säälimätöntä oikeuttaan. Herran vastauksen mukaan (2:1-4) sortajakansa tulee samaan rangaistuksensa. Nyt profeetan on vain välitettävä kansalle näky, jonka jokainen voi vaivatta ja juostessaankin lukea: Vanhurskas jaksaa, kun pitää mielessään tämän näyn. Tähän liittyy myös kolmannen luvun rukous, joka päättyy toivon näköalaan: Vaikka mikään ei vielä viittaa Jumalan apuun, se on kuitenkin varmasti tulossa.
Juuri toisen ja kolmannen luvun toivon sanoissa on Habakukin kirjan sanoma. Silloinkin kun meillä ei näytä olevan minkäänlaista toivoa ja kun Jumala näyttää kokonaan kääntäneen selkänsä, usko riippuu kiinni Jumalasta:
"Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa" (Hab. 3,17-18).