Laulujen laulu

Tuskin minkään Raamatun kirjan kohdalla moderni raamatunselitys ja perinteinen Kirkon käsitys törmäävät toisiinsa niin rajusti kuin Laulujen laulun kohdalla. Modernin raamatunselityksen mukaan kyse on maallisesta rakkauslaulusta, perinteisen kristillisen käsityksen mukaan Kristuksen ja hänen seurakuntansa suhteesta. Pahimmillaan tähän ristiriitaan liitetään koko Kirkon syntilista ja sen huippuna suuri seksuaalikielteisyys. Toivottavasti tämän kirjan lukijalla riittää enemmän malttia kuin useimmilla.

Kirjan nimen - nykyään Laulujen laulu - taustalla on heprean superlatiivi. Samoin kuin kuningasten kuningas on todellinen herrojen herra, samoin tämä laulu on lauluista upein. Muu kuin kirjan myöhemmin laadittu päällekirjoitus ei viittaa Salomoon. Kielelliset tekijät antavat ymmärtää, että laulut ovat syntyneet eri aikoina, osa kuningasajalla, osa pakkosiirtolaisuuden jälkeen.


Tuskin kukaan nykypäivänä kiistää, että Laulujen laulu puhuu maallisesta rakkaudesta - kyse on siitä, puhuuko se myös muusta. Alkuaan kyse on miehen ja naisen välisen rakkauden ylistämisestä. Tähän päättyy selittäjien yksimielisyys: Yksi jakaa kirjan viiteen, toiset useampaan, joku yli kolmeenkymmeneen lauluun. Yksi koettaa selittää kirjan rakennetta draamaksi, jonkun mukaan kirja on häälaulujen kokoelma, toinen tyytyy toteamaan että kyse on hajanaisesta sarjasta rakkauslauluja. Ilmeisesti ne eivät ole koskaan muodostaneet yhtä kokonaisuutta ja nykypäivän lukijankin on lupa katsoa niitä yksittäisinä helminä.


Laulujen laulun rakkausrunoille on löytynyt useita rinnakkaistekstejä muualta Lähi-Idästä. Syyrialaiset talonpoikaishäät kestivät viikon ja niissä sulhasta ja morsianta puhuteltiin kuninkaaksi ja kuningattareksi. Tässä niin kuin monessa muussakin asiassa Israel seurasi kriittisesti ympäristön kulttuurikansojen elämää ja omaksui sen mitä katsoi voivansa omaksua. Laulujen laulun kohdalla ei ilmeisesti ole kyse kansanomaisesta runoudesta, vaan hyvin kehittyneestä ja hiotusta taiteesta.


Suomalaista lukijaa saattaa hämmentää Laulujen laulun sisältämä maallisen rakkauden ylistys. Vanhan testamentin lukija huomaa muuallakin, että seksuaalisuus on ollut Israelissa myönteinen asia, jossa sinänsä ei ole mitään hävettävää. Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja tiennyt mitä teki.


Usein varsin vähälle pohtimiselle jää, miksi maallisten rakkauslaulujen kokoelma olisi tullut osaksi pyhiä kirjoja. Juuri tämän selittää juutalainen ja kristillinen Laulujen laulun tulkintaperinne: Muuallakin Vanhassa testamentissa Jumalan ja Israelin suhdetta kuvataan miehen ja naisen rakkaudella. VT:ssa kuva värittyy useimmiten synkästi, sillä Israel on petollinen ja uskoton sitä palavasti rakastavalle Herralleen (esim. Jer. 3 sekä Hes 16 ja 23). Juuri tämän kuvan päälle rakentuu Uudessa testamentissa kuva suurista häistä ja sulhasesta, joka tulee pian noutamaan morsiamensa suureen juhlaan. Raamatun viimeinen kirja availee jo portteja Karitsan häihin (Ilm. 21:2).


Laulujen laulun lyriikka ei olisi koskaan tullut osaksi ensin juutalaisten ja sittemmin kristittyjen pyhää kirjakokoelmaa ellei sitä olisi ymmärretty Jumalan ja hänen kansansa suhteesta käsin. Niin kauniita kuin ovat maalliset rakkauslaulut, kirjaa on osattava katsoa myös Kristuksen rakkaudesta käsin. "Rakkaani on minun ja minä hänen" (Laul. l. 2:16).