Nehemia

Nehemian kirja on jatkoa Esran kirjalle eikä hepreankielinen Vanha testamentti erottele niitä kahdeksi eri kirjaksi. Molemmat sijoittuvat aikaan, jolloin Jerusalemin asukkaat olivat saaneet palata takaisiin Babylonin vankeudesta.

Paluuta seurannut aika oli monin tavoin vaikea ja vaarallinen. Uuden suurvallan Persian pääkaupunki sijaitsi kaukana idässä. Kaikki ei vielä toiminut niin kuin myöhemmin, kun suurvallan koneisto oli rasvattu lopulliseen valmiuteensa. Palestiina ja Jerusalem olivat vähäistä takamaata, jossa paikallisilla johtajilla ja vahvoilla naapurikansoilla oli suuri merkitys. Jerusalem oli mitätön ja pieni valtakunta, vain varjo entisestään. Se oli altis paitsi hovijuonitteluille myös nopeille hyökkäyksille. Vaikka temppeli oli rakennettu, muurit olivat edelleen raunioina ja kaupunki suojaton.

Nehemian saapuminen Jerusalemiin sijoittuu ilmeisesti vuoteen 445. Kirjan mukaan hän sai kuningas Artakserkseeltä luvan tulla kaupunkiin ja rakentaa sen uudelleen. Hän saapui paikalle ja ryhtyi rohkeaan yritykseen: Sortuneita muureja alettiin rakentaa uudelleen ympäristökansojen ja paikallisten virkamiesten vihasta ja juonitteluista huolimatta. Muureja jouduttiin rakentamaan niin, että osa rakensi ja osa vartioi. Siitä huolimatta Nehemia sai kansan ponnistamaan voimansa äärimmilleen ja saattamaan työn päätökseen noin kahdessa kuukaudessa. Pahin vaara oli näin ohi.

Heprealaisessa tekstissä siis kaksi kirjaa muodostavat yhden kokonaisuuden. Siitä huolimatta Nehemian kirja erottuu selvästi laajemmasta kokonaisuudesta, jonka osaksi se on toimitettu. Ilmeisesti pohjana on tältä osin ollut Nehemian teos, joka on ollut muodoltaan lähinnä Jumalalle osoitettu rukous ja pyyntö, että Herra muistaisi hänen toimintansa. Poimimme kirjasta muutamia näkökulmia.

Yksi ihminen ja Jumalan kansa

”Tämän kuultuani istuin monta päivää maassa itkien ja murehtien ja paastoten.

Minä rukoilin taivaan Jumalaa: ”Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja pelättävä Jumala! Sinä pidät liittosi voimassa ja olet uskollinen niille, jotka rakastavat sinua ja noudattavat käskyjäsi. Avaa silmäsi näkemään ja korvasi kuulemaan palvelijasi rukous! Yötä päivää minä rukoilen sinua palvelijoidesi, israelilaisten, puolesta, ja tunnustan tässä synnit, joita olemme tehneet sinua vastaan. Myös minä itse ja perhekuntani olemme tehneet syntiä.” (Neh. 1:4-6)

Moni asia on meidän aikanamme aivan toisin kuin Raamatun aikana. Muutokset ovat meillä äkillisiä ja ne tapahtuvat nopeammin kuin osaamme ymmärtää. Joillakin seuduilla ja nimenomaan maalla perhe ja suku merkitsevät edelleen hyvin paljon. Sen sijaan kaupungeissa perhe tarkoittaa pahimmillaan niitä, jotka sattuvat syömään samasta jääkaapista - ei toki samanaikaisesti. Elämä on pirstoutunut ja muuttunut hyvin yksilökeskeiseksi.

Erityisesti Vanha testamentti johdattaa meidät aivan toisenlaiseen maailmaan. Siellä perheellä, suvulla ja kansalla on aivan toisenlainen merkitys kuin meidän aikanamme. Yksilökeskeisyyden korvaa suuri yhteisöllisyys. Erityisesti Psalmit ja Nehemian kirja tekevät selväksi, että ihminen ei voi olla onnellinen yksinään, vaan ainoastaan osana suurempaa kokonaisuutta. Psalmeissa yksi ihminen valittaa onnettomuuttaan, mutta löytää toivonsa Siionin armahtamisesta (esim. Ps. 102). Kotionni ei ole täydellinen, ellei isäntä voi katsoa ulos ja nähdä Israelin menestyvän (esim. Ps. 133). Nehemian kohdalla asiat ovat henkilökohtaisesti hyvin, mutta Jerusalem eli kurjuudessa. Tieto Jumalan kansan pahoinvoinnista saa aikaan syvän surun ja myös synnintunnustuksen. Nehemia on sidoksissa kansaansa.

Mitä me, yksilökeskeistä aikaa elävät länsimaiset kristityt voimme oppia Nehemialta ja laajemmin Vanhasta testamentista? Juutalaiskansan tilalla on nyt Kristuksen Kirkko. Meidän henkilökohtainen elämämme on onnellista tai onnetonta ja olemme varakkaita tai varattomia. Osaammeko ottaa oppia Nehemiasta ja asettaa oman elämämme sidoksiin Kristuksen Kirkon kanssa? Sen alennustila on meidän surumme. Sen kukoistus on meidän ilomme. Oma identiteettimme määrittyy alttarilta käsin: Minut on luotu tähän maailmaan ja lunastettu kuuluvaksi Jumalan kansaan, joka vaeltaa kotiin.

”Mutta sinä, Herra, hallitset ikuisesti, sinun nimesi kaikuu polvesta polveen. Sinä nouset ja armahdat Siionia. Sen aika on tullut, armon aika…” (Ps. 102:13-14).

Suuri vaara

”Taakkojen kantajat työskentelivät vain toisella kädellä, toisessa he pitivät keihästä. Rakentajilla oli työn aikana miekka vyöllä” (4:11-12)

Persian valtakunta oli laaja ja sitä hallittiin kaukaisesta pääkaupungista käsin. Juutalaiset saivat tottua siihen, mikä toistui historian aikana usein, että vaarana olivat sekä hovijuonittelut että paikalliset viranomaiset. Laajassa ja itsevaltiaasti hallitussa maassa virkamiehillä oli laajat valtuudet. Noihin aikoihin Jerusalem oli pikkupaikka: Jos se pyyhkäistäisiin olemattomiin, viesti siitä tulisi pääkaupunkiin hitaasti ja virkamiesten haluamassa muodossa. Muurien rakentaminen antoi turvaa ja ennen kaikkea aikaa vedota vaaran hetkellä korkeampiin viranomaisiin. Niiden rakentaminen merkitsi rohkeaa askelta: Ympäristön kansat tiesivät otollisen hyökkäyshetken olevan ohi heti kun muurit suojasivat Jerusalemin. Aikoivatko ne katsoa sivusta vai hyökätä? Nehemia uskalsi laittaa kaiken peliin ja alkaa rakennustyön. Alkoi vaaran aika, jolloin jokaisen oli ponnistettava voimansa äärimmilleen.

Nehemian johtama työ on vanhastaan palvellut esikuvana Kristuksen Kirkon toiminnasta. Kirkko ei ole koskaan turvassa. Sitä pitää vartioida Pahan hyökkäyksiltä ja harhaopeilta. Samalla kun rakennetaan, joudutaan taistelemaan. On osattava sekä rakentaa että taistella, sekä pitää pyhäkoulua että tunnistaa harhaopit ja vaarat. ”Vartijat Siionin muureilla” on vanha vertauskuva, jota on sovellettu Kirkon paimeniin.

Nehemia - millainen johtaja?

Nehemian kirjan äärellä on hyvä nostaa esille Raamatun tulkinnan sudenkuoppa, johon langetaan helposti. Toisin kuin meillä, Yhdysvalloissa kristillinen kirjakustannus on suuri bisnes. Tuhannet ja taas tuhannet seurakunnat tarvitsevat apua seurakuntalaisten neuvontaan ja seurakunnan johtamiseen. Markkinat ovat suuret ja muoti-ilmiöt myyvät. Siksi sama kaava tahtoo toistua uudelleen ja uudelleen: Maallinen psykologia keksii teorian, joka kiinnostaa ja myy. Varsin pian joku soveltaa saman kirjan Raamattuun ja tarjoaa kirjaa seurakunnille - ei modernina psykologisena teoriana, vaan Raamatun selityksenä. Sama toteutuu muillakin alueilla: Dale Carnagien v. 1937 kirjoittama kirja Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa(How to Win Friends and Influence People) on elänyt valepuvussa ties kuinka monessa kristillisessä kirjassa. Ongelmallista tässä ilmiössä eivät välttämättä (vaikka usein) ole ajatukset, vaan aivan väärään suuntaan ohjaava malli. Jos jokin teoria on hyvä ja järkevä, sitä saa Kirkossa käyttää, mutta se täytyy tehdä sen omalla nimellä. Jumalan luomassa maailmassa järkevät ideat on tarkoitettu käyttöön. Ongelmallista on, jos sinänsä hyvä teoria puetaan Raamatun opetukseksi. Entä jos teoria onkin väärä? Mitä tehdään, kun tiede etenee ja hylkää vanhan teorian? Kuuluisan Ole Hallesbyn kirja Ihmisluonteet Raamatun valossaon mainio esimerkki siitä, miten kirjoittamisajankohtana (v. 1940) vielä moderni psykologinen malli elää muumioituneena kristillisen julistuksen museossa.

Nehemian kirjan amerikkalainen tulkintahistoria käy tässä asiassa hyvästä oppitunnista. Hakukone antaa sanoilla ”Nehemiah” ja ”leadership” löytyy muutamassa sekunnissa toista miljoonaa tulosta. Nehemialla on kysyntää liikkeenjohdon luvatussa maassa. Ongelmana on vain, onko esitetty ihminen todellisuudessa Raamatun Nehemia vai menestynyt amerikkalainen liikemies. Kannattaa tunnistaa ongelma ja opetella kriittiseksi. Tällä en väitä, että Nehemialla ei ole annettavaa jokaiselle johtajan asemaan joutuneelle - päinvastoin. Tärkeää on, että meitä opettaa Raamattu eikä sen varjolla amerikkalainen liikkeenjohdon teoria.

Viimeisenä ihmisestä kääntyy hänen kukkaronsa

”Me olemme tehneet voitavamme ostaaksemme vapaaksi heimoveljemme, jotka oli myyty vieraiden kansojen orjiksi. Mutta te myytte jopa omat veljenne. Ajatteletteko, että me lunastamme heidätkin?”(5:8).

Kaupunkia rakennettaessa jokainen joutui ponnistamaan voimansa äärimmilleen, niin rikas kuin köyhäkin. Tuossa tilanteessa köyhä joutui kohtuuttoman koville ja rikkaan mielivallan alaiseksi. Nehemia puuttui tilanteeseen tiukasti ja pakotti rikkaat antamaan köyhille velan anteeksi (5. luku). Kaupunkia rakennettiin yhdessä, jaettiin vaarat ja yhteinen toivo - miten silloin saattoi olla mahdollista, että yhteys katkesi välittömästi kun alettiin puhua rahasta ja jokapäiväisen elämisen tarpeista?

Varttuneempi suomalainen sukupolvi on kokenut 1960-luvun syvän sosiaalisen heräämisen ja sille tyypillisen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen. Noihin aikoihin Nehemian sanat olisivat langenneet otolliseen maaperään. Tuota sodanjälkeistä aikaa hallitsi tiukka ideologinen vastakkainasettelu idän ja lännen välillä ja asiat politisoituivat nopeasti. Kristillisissä piireissä ei tahdottu politikoida, vaan etsiä tietä taivaaseen. Näin sosiaaliset kysymykset jäivät helposti sivuun eikä niistä juuri opetettu. Idän kommunismi romahti vuosituhannen lopulla ja lännen kapitalismi jäi ilman ehdottomasti kaipaamaansa haastajaa. Tällä hetkellä suomalainen kristitty elää kummallista elämää. Uskonasiat ovat meillä ennen muuta tunteen ja sydämen asioita ja kysymme itseltämme, olemmeko oikeasti tosiuskovia. Samaan aikaan olemme pidäkkeettä mukana länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa. Raamatun mukaan ahneus on epäjumalanpalvelusta, mutta meidän keskellämme kuluttaminen on korotettu hyveeksi. Nehemian kirja korostaa oikeutta, laupeutta ja omastaan jakamista, erityisesti oman kansan eli meillä Kristuksen Kirkon kesken. Oppimista olisi meillä paljon.

Syvä synnintunto

”Sinä olet tehnyt oikein kaikessa, mikä on kohdannut meitä. Sinä olet ollut uskollinen, me olemme rikkoneet sinua vastaan.”(Neh. 9:33)

Nehemian kirjan 9. luku sisältää koskettavan koko kansan synnintunnustuksen. Juuri synnintunto on asia, joka erottaa selkeästi toisistaan Jeremian ajan Jerusalemin ja pakkosiirtolaisuudessa eläneen ja sieltä palaavan kansan. Jerusalemin savuavat rauniot olivat järkytys Jeremian ajan ihmisille (v. 586): Ei tämän pitänyt olla mahdollista! Se oli, ja näin poltettiin temppeli, tapettiin papit ja Voideltu vietiin vankina ja silmät puhkottuna Babyloniin. Jeremian ja muiden profeettojen saarnat kaikuivat aikanaan kuuroille korville. Nyt oli toisenlainen aika. Se oli köyhempi, vaatimattomampi ja kurjempi. Sillä oli kuitenkin yksi rikkaus: Nyt havaittiin Jumalan todellisuus. Herra oli piirtänyt usvaan horisontin niin, että se näkyi: Jumala on pyhä ja ihminen syntinen.

Tullessaan koolle messuun Kristuksen Kirkko aloittaa palveluksen synnintunnustuksella. Nehemian kirjan tunnustuksen tavoin se ei sulje ulkopuolelle ketään, kaikkein vähiten tunnustajia itseään. Aivan samoin synninpäästö Kristuksen nimessä ei sulje ulkopuolelle yhtään heikkoa eikä syntistä: Jokaiselle on avattu tie Jumalan luo. Tämä on aarre, josta Kirkko elää, samoin joka ainoa sen jäsen.

Taivaan Jumala hallitsee kaikkea

”Kuningas antoi minulle tällaiset kirjeet, sillä Jumalan suojaava käsi oli ylläni.” (Neh. 2:8)

Nehemian (ja Esran) kirjan teologinen sanoma on selvä. Oli tullut Jumalan antama aika rakentaa Jerusalem uudelleen. Siksi suuret mahtimiehet ovat suopeita Jumalan kutsumien miesten yrityksil-le. Uudelleen maahansa palanneen kansan on varottava toistamasta virheitään, jotka kerran johtivat Jumalan vihastumiseen ja kaupungin tuhoon. Siksi kirjaa leimaavat synnintunnustus sekä pyrkimys puhtauteen ja uudistukseen.