Obadja

Obadjan kirja, lyhin kaikista 12 profeetan viesteistä, on heprealaisessa tekstissä järjestyksessä neljäntenä, kreikkalaisessa vasta viidentenä. Koko kirja on suunnattu Edomia vastaan ja se heijastelee sitä kauhua ja katkeruutta, jonka Jerusalemin hävittäminen v. 587-586 e.Kr. tuotti. Meille suurin kysymys kirjan äärellä on, kenellä nämä sanat on osoitettu. Kuuluvatko ne nykyiselle Israelille vai meille, Kristuksen Kirkolle?

Edomilaiset ymmärrettiin 1.Moos. 24-33 perusteella Israelin sukulaiskansaksi. Daavidin aikana Edomista tuli osa Israelin kuningaskuntaa, mutta se itsenäistyi n. 850. Kuten Israel ja Juuda sekin joutui noin sata vuotta myöhemmin Assyyrian vallan alle ja veronalaisiksi. Aamos ja Jesaja osoittavat 700-luvulla, että Israelin ja Edomin välinen vihanpito jatkui katkerana (Aam. 1:11-12; Jes. 34). Edom säilytti itsenäisyytensä myös Babylonian vallan aikana, kunnes persialaiset tekivät valtakunnasta lopun n. 550. Malakia (1:2-5) näki edomilaisten jo saaneen rangaistuksensa, mutta puhuu edelleen edomilaisista olemassa olevana kansana. Edom ajettiin pois vanhoilta asuinsijoiltaan, jolloin he muodostivat idumealaisten yhteisön. Toisella vuosisadalla e.Kr. juutalaiset pakottivat heidät ympärileikkauttamaan itsensä ja liittymään Israelin Jumalan palvelijoiksi. Tämän jälkeen oli kyllä idumealaisia, kuten Herodes Suuri, mutta ei enää Idumeaa. Jerusalemin hävityksen jälkeen edomilaiset häviävät historiasta lopullisesti.

Babylon lähetti rangaistusretkikunnan Sidkian johdolla isäntiänsä vastaan kapinoivaa Juudaa vastaan ja hävitti lopulta Jerusalemin v. 587-586. Tämän hävityksen hetkellä edomilaiset näkivät hetkensä tulleen ja maksoivat Juudan asukkaille vanhoja velkoja, joihin kuului mm. kaikkien miespuolisten edomilaisten tappaminen Jooabin sotaretkellä n. v. 990 (ks. 2. Sam. 8:13-14; 1. Kun. 11:15-16). Vaikka muutamat Juudan asukkaat näyttävät löytäneen turvapaikan Edomista (Jer. 40:11), tapahtui etupäässä päinvastaista: Edomilaiset osallistuivat Jerusalemin hävitykseen, iloitsivat siitä ja luovuttivat pakoon pyrkivät babylonilaisille. Apokryfinen 1. Esra 4:45 (latinankielisissä 3. Esra, usein myös kreikkalaiseksi Esraksi kutsuttu) panee temppelin polttamisen edomilaisten syyksi.

Obadjan kirjan kirjoittajaa emme tunne. "Obadja" tarkoittaa "Herran palvelijaa" eikä profeetasta tiedetä muuta. Lyhyessä kirjassa on ilmeisesti useita profetioita, joita on koottu myöhemmin yhteen. Yksi niistä muistuttaa suuresti Jeremian kirjassa talletettua sanaa (Jer. 49:14-16). Se että lyhyt profeettakirja talletettiin erikseen viittaa siihen, että sen taustalla on tallettajien tuntema ja arvostama hahmo. Lopullisen muotonsa kirja on varmaankin saanut vasta Juudan asukkaiden palattua pakkosiirtolaisuudesta.

Obadjan kirja opettaa kristittyjä tarkastelemaan Israelin kohtalonhetkiä kahdesta näkökulmasta.

Ensiksikin Jumala voi kyllä lähettää pakanakansat rankaisemaan omaa kansaansa sen syntien vuoksi. Rankaisevan kansan ei kuitenkaan käy hyvin eikä Jumalan kansan onnettomuudesta saa kukaan iloita. Vaikka Israel on torjunut Kuninkaansa, juutalaisviha on antikristillinen aate.

Toiseksi luemme kirjaa uuden liiton kansana. Emme suostu siihen, että Jumalan lupaukset kuuluisivat vain Israelille. Ne kuuluvat Jumalan kansalle ja Kristuksen takia me olemme Jumalan kansa. Silloin näemme, että Jumala ei unohda omiaan eikä hylkää Kirkkoaan. Puutteellisenakin ja paineen alla se on kuitenkin Kristuksen Kirkko, jota eivät helvetin portit voita.