Uudesta testamentista katsottuna Abrahamin suurin merkitys on siinä, että hän on uskon isä, jonka kautta tulee siunaus kaikille kansoille. Juuri tällä kohdalla kannattaa ottaa aikaa ja kaivautua syvälle nimenomaan Paavalin opetuksiin.

Abraham – Jumalan rakas tyhjätasku

Abraham oli rakas paitsi Paavalille myös Lutherille. Abraham oli köyhä ja mitätön mies, ja juuri sellaisen Jumala valitsi ensimmäiseksi ilmoituksen vastaanottajaksi. Kaksoisvirran maassa olisi ollut kuninkaita ja oppineita, mutta Jumala valitsi lapsettoman tyhjätaskun ja lähetti hänet asumaan muukalaisena toisten nurkissa. Juuri sen vaatimattomuuden ja heikkouden keskellä Jumala tuli lähelle ja antoi siunauksensa.

Lutherille Abraham oli loistava esimerkki siitä, mitä sanotaan ristin teologiaksi. Kyse on Jumalan merkillisestä toimintatavasta, joka on nähtävissä sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella. On olemassa ristin teologiaa ja kunnian teologiaa. Kunnian teologiassa Jumalan voima on ilmeinen ja jokainen näkee sen. Sen sijaan ristin teologiassa Jumala salaa voimansa ja kätkee sen heikkouteen. Se tulee näkyviin Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin elämässä. Se ottaa muotonsa profeettojen kuten Jeremian ja Hesekielin toiminnassa. Hyviä esimerkkejä ovat myös suuren Samuelin äiti Hanna, Jeesuksen äiti Maria ja syvissä vaikeuksissa eläneet apostolit. Kaikkein paras esimerkki on se, mistä ristin teologia saa nimensä: Milloinkaan Jumala ei näyttänyt niin heikolta kuin silloin kun Jeesus kavallettiin, tuomittiin ja naulittiin ristille. Mutta juuri sillä tavoin Jumala toimi ja kun hänen suuret työnsä tulivat ilmi, hänen omansa ja kaikki hänen enkelinsä veisaavat hänen hyvyytensä ylistystä koko loppuiankaikkisuuden.

Abraham on loistava esimerkki siitä, miten Jumala vie ihmisen pimeyteen ja toivottomuuteen, mutta ei koskaan hylkää omiaan. Juuri pimeyden ja synkkyyden keskellä tulee ilmi ja täydelliseksi Jumalan käsittämätön voima. Mierontien kulkija, lapseton ja vailla tulevaisuutta elänyt Abraham on nyt lukemattomien kansojen isä ja hänen kauttaan Jumalan siunaus virtaa edelleen koko maailmalle.

Esihuomautus – millaista on Paavalin raamatunselitys?

Tavalliselle raamatunlukijalle on toisinaan varsin haastavaa seurata Paavalin raamatunselitystä. Hän tuntuu poimivan Vanhasta testamentista yksittäisiä kohtia ja selittävän niitä toisinaan varsin vaikeaselkoisesti. Modernit yliopistoihmiset saattavat suhtautua näihin selityksiin varsin kriittisesti.

Paavalille ei tehdä oikeutta, jos häntä katsotaan vain modernien silmälasien läpi. Ymmärtääkseen Paavalia selittäjän tulee osata asettaa hänet osaksi rikasta juutalaista raamatunselitysperinnettä. Nämä selittäjät tunsivat usein Kirjoitukset kuin omat taskunsa ja paremminkin: He tiesivät, mitä ne sanovat ja huomasivat myös, mitä ne jättivät sanomatta ja osasivat usein myös täyttää aukot. Kirjoitukset olivat heille ehdoton Jumalan sana, ja tarvittaessa he osasivat ottaa esille yhden kirjaimen vaikuttamat merkityserot. Juuri tässä maailmassa Paavali oli saanut koulutuksensa. Hän osasi epäilemättä Kirjoitukset ulkoa (tämä on edelleen tavallista sekä juutalaisessa uskossa että islamissa) ja pystyi käsittelemään myös hämmästyttävästi niiden kreikankielistä käännöstä. Suomalaiselle lukijalle hänen selityksensä saattavat olla vaikeaselkoisia, mutta äärimmäisen harvoin hänen selitystään on mahdoton ymmärtää. Tarvitaan vain aikaa ja ehkä hieman apuneuvoja.

Uskosta vanhurskautettu

Tärkeimmät Abrahamista puhuvat Paavalin kirjeiden jaksot ovat Room. 4 ja Gal. 3-4, ja nyt on syytä keskittyä nimenomaan Roomalaiskirjeeseen.

Roomalaiskirjeen kolmessa ensimmäisessä luvussa Paavali on esittänyt armon evankeliumin ytimen: Ihmiskunta on kokonaan synnin alla, ensimmäisen luvun mukaan pakanat ja toisen luvun mukaan myös juutalaiset. Kolmas luku kertoo, miten Jumala avasi Kristuksessa kaikille armon tien. Mutta – kuten kolmannessa luvun lopussa asiallisesti kysytään – onko tämä jotakin sellaista outoa ja uutta, mistä Vanha testamentti ei tiedä mitään?

Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo. (Room. 3:31)

Ei ollenkaan, sanoo Paavali, vaan tämä on juuri sitä, mitä laki (= tässä Vanha testamentti) opettaa. Ja sitten hän alkaa puhua Abrahamista.

Abraham löysi armon!

Paavali alkaa tärkeän lukunsa esittämällä kysymyksen:

”Mitä sanomme heimomme kantaisästä Abrahamista: Mitä hän löysi”. ( Room. 4:1; korjattu 1992 käännös)

Valitettavasti suomalainen raamatunlukija ei käännöksen vuoksi ymmärrä kysymystä eikä myöskään löydä sen vastausta Abraham-kertomuksista. Vastausta etsivän on mentävä vanhan Piplian sanamuotoon:

Ja sanoi: Herra, jos minä olen armon löytänyt sinun edessäs, niin älä mene palvelias ohitse. (1. Moos. 18:3)

Mitä Abraham löysi? Hän löysi armon! Ja juuri tästä puhuu koko Roomalaiskirjeen neljäs luku, joka tekee Abrahamista armon opettajan ja uskon esikuvan. Hänen tuekseen otetaan psalminlaulaja Daavid, joka hänkin luotti samaan armoon:

Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta:

- Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään. (Room. 4:6-8)

Mutta nyt takaisin Abrahamiin. Hän oli juutalaisen hurskauden esikuva, täydellinen ja pyhä ihminen. Paavali tekee hänestä armoon ja syntien anteeksiantamukseen luottavan uskon isän. Miten?

Vanhan testamentin mukaan Jumala ”katsoi Abrahamin vanhurskaaksi.”

Mitä sanovat kirjoitukset? ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.”

Mitä tämä ”vanhurskaaksi katsominen” oikein tarkoittaa? Jos ihminen on ”vanhurskas” – taivaaseen matkalla – ei kenenkään tarvitse ”katsoa häntä vanhurskaaksi”. Paavali ottaa hyvän esimerkin: Jos ihminen suorittaa hyvin hänelle annetun tehtävän, hänelle maksetaan palkka ansiosta eikä armosta. Armosta puhuminen olisi tänä päivänäkin loukkaavaa hyvää työtä tehneelle. Jos Abraham sai armon ja jos hänet ”katsottiin vanhurskaaksi”, hänellä on ollut elämässään syntiä, joka hänelle on annettu anteeksi. Mutta mitä se oli?

Paavali lukee tekstiä tarkoin. Jumala lupaa Abrahamille paljon:

Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: ”Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri.” (1. Moos. 15:1)

Abraham vastaa Jumalalle niin kuin vastaa täydellisesti odottamiseen ja lupauksiin kypsynyt, katkera ihminen:

Abram sanoi: ”Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser.” Abram sanoi vielä: ”Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut.” (1. Moos. 15:2-3)

Abrahamilla oli siis synti, hyvin raskas synti, nimittäin epäusko ja kapina Jumalaa vastaan. Jumala ei kuitenkaan hylännyt häntä, vaan uudisti lupauksensa. Abraham uskoi ne ja siksi Jumala ”katsoi hänet vanhurskaaksi”. Abraham oli siis uskosta vanhurskas ja hän löysi armon, ja kantaisän löytämä armo on kaikkien hänen jälkeläistensä aarre, sekä suoraan hänestä polveutuvien jälkeläisten että niiden kaikkien kansojen, jotka saavat osakseen Abrahamin siunauksen. Meillä on Abrahamin usko ja siksi mekin olemme taivaan tiellä.

Abrahamin uskossa on Roomalaiskirjeen neljännessä luvussa myös piirre, joka on syytä panna merkille. Jumala antoi lupauksensa ja nyt Abraham riippui niissä kiinni. Usko ei kerta kaikkiaan ole vain ajattelua ja teoriaa. Se on myös ja ennen kaikkea Jumalan lupauksiin luottamista ja elämän suuntaamista niiden mukaan.