Siunaus kaikille kansoille

Siunaus kaikille kansoille

Abraham-kertomusten kaikkein tärkeimpiä piirteitä on Abrahamin saama siunaus. Tottunutkin Raamatun lukija joutuu nopeasti vaikeuksiin vastatessaan kysymykseen, mitä ”siunaus” on ja mitä se merkitsee. 


   Miksi ihminen toivottaa siunausta toiselle ihmiselle? Mitä hän silloin tarkkaan ottaen tarkoittaa? Ja miksi hän siunaa Jumalaa? On syytä katsoa ensin sanaa laajemmissa yhteyksissä ja kysyä vasta sitten mitä merkitsee Abrahamin saama ”siunaus”.



Siunaus – Lähi-idän käsite



Jos suomalaisen on vaikea määritellä tarkoin, mitä merkitsee ”siunaus”, ei asian ymmärtäminen ollut helppoa Jeesuksen ajan kreikkalaiselle tai roomalaisellekaan. Käännösyritysten jälkeenkin se jäi todennäköisesti heille epäselväksi. Tällaista käsitettä ei kreikkalaisilla kerta kaikkiaan ollut, ja siksi juutalaiset raamatunkääntäjät, jotka käänsivät Vanhan testamentin kreikaksi, käyttivät sanan tilalla kiittämistä tai ylistämistä tarkoittavia sanoja. Kyseessä on Lähi-Idän kulttuurille paljolti yhteinen ajattelutapa, jota ymmärrettiin laajasti. Mutta mitä se tarkkaan ottaen merkitsee?


   Raamatun ulkopuolisissa Lähi-Idän teksteissä puhutaan usein siunaamisesta. Kyse on useimmiten siitä, että ihminen ikään kuin suosittaa toista ihmistä omalle jumalalleen. Hän siis pyytää jumalaansa antamaan toiselle ihmiselle kaikkea hyvää, ”siunaamaan”. Sellaisena toivotus on myös kulunut pelkäksi tervehdykseksi, eikä siunauksen toivottaminen silloin tarkoita muuta kuin ihmisen lämmintä vastaanottamista. Siunaamisen vastakohta on kiroaminen, jossa ihminen pyytää omaa jumalaansa antamaan toiselle jotakin pahaa tai onnettomuutta. Siunaukseen tai kiroukseen liittyy usein maagisia piirteitä. Hyvä esimerkki tällaisesta on Vanhan testamentin kuvaama tietäjä Bileam, joka kutsuttiin kiroamaan Israel, mutta joka kuitenkin siunasi kansan, jopa kahdesti (4. Moos. 23-24).


   Vanhan testamentin lukija törmää sekä kiroamiseen että siunaamiseen. Syntiinlankeemuksen jälkeen Herra kirosi käärmeen (1. Moos. 3). Viides Mooseksen kirja sisältää pitkän luettelon asioita, jotka ovat kirouksen uhalla kiellettyjä, esim.


’Kirottu olkoon se, joka tekee jumalankuvan, veistetyn tai valetun, taitajan käden tekemän, kauhistukseksi Herralle, ja joka salaa sen pystyttää.‘ Ja kaikki kansa vastatkoon ja sanokoon: ’Amen.‘ (5. Moos. 27:15)

 Kirous ja siunaus ovat toistensa vastakohtia. Iisak siunaa Jaakobin:

Kirottuja olkoot ne, jotka sinua kiroavat, ja siunattuja ne, jotka sinua siunaavat. (1. Moos. 27:29)

 

Siunaamista sana esiintyy Vanhassa testamentissa satoja kertoja, ja lähes viidennes niistä on patriarkkakertomuksissa, joissa se siis on hyvin tärkeä asia. Kun ihminen siunaa toista, se saattaa tarkoittaa monia asioita. Se saattaa osoittaa vain suurta, onnellista kiitollisuutta, joka kohdistuu viime kädessä Jumalaan: 


Ruut 2:19 ”Missä sinä olet tänään ollut poimimassa?” kysyi Noomi. ”Kenen pellolla olit? Siunattu se, joka on kohdellut sinua noin hyvin!”


 Kyse voi myös Vanhassa testamentissa olla tervehdyksestä ja siihen liittyvästä toivotuksesta:


ja sanoi hänelle: ”Ole tervetullut, sinä Herran siunaama” (1. Moos. 24:31)


Siunaus liittyy myös erityisesti elämän taitekohtiin, kuten syntymään (Ruut 4:14) ja avioliittoon (1. Moos. 24). Aivan erityisesti esille nousee vanhan miehen kuolinvuoteellaan jälkikasvulleen antama siunaus. Tästä Vanhassa testamentissa on kauniita kohtia: Jaakob siunaa paitsi poikansa myös Joosefin pojat (1. Moos. 49).  Mielenkiintoinen ja monisäikeinen on Jaakobin isältään puijaama siunaus – sitä Iisak ei voinut enää perua eikä myöskään antaa Eesaulle toista siunausta, vaikka hän sitä itkien pyysi (1. Moos. 27:38).


    Ihminen voi siis ”siunata” toista ihmistä, mutta hän voi ”siunata” myös Jumalaa. Tässä kohdassa merkitys muuttuu selvästi toiseksi: Kun ihminen ”siunaa” Jumalaa, hän kiittää ja ylistää häntä, joka on hyvä ja joka antaa ihmiselle kaiken, mitä hän tarvitsee (esim. 1. Moos. 24:27)


Ihmiset siis ”siunasivat” toisiaan, mutta mitä ”siunaus” tarkoitti? Havainnollinen esimerkkikohta on varmasti 5. Moos. 27-28, jossa suhtautuminen Jumalan käskyihin tuo joko kirouksen tai siunauksen:


Ja kaikki nämä siunaukset tulevat sinun osaksesi ja saavuttavat sinut, jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä. Siunattu olet sinä kaupungissa ja siunattu olet kedolla. Siunattu on sinun kohtusi hedelmä ja maasi hedelmä ja sinun karjasi hedelmä, raavaittesi vasikat ja lampaittesi karitsat. Siunattu on sinun korisi ja sinun taikinakaukalosi. Siunattu olet tullessasi ja siunattu olet lähtiessäsi.  Herra antaa sinun voittaa vihollisesi, jotka nousevat sinua vastaan; yhtä tietä he lähtevät sinua vastaan, mutta seitsemää tietä he sinua pakenevat.  Herra käskee siunauksen seurata sinua jyväaitoissasi ja kaikessa, mihin ryhdyt; hän siunaa sinua siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. (5. Moos. 28:2-8 KR 1938).


Tässä kohdassa siunaus tarkoittaa ennen muuta maallista menestymistä. Jumalan siunaus tarkoittaa sitä, että ruokaa riittää, viholliset väistyvät ja kaikki on hyvin.  Samalla on syytä muistaa panna pois länsimaisen ihmisen Raamattua sumentavat silmälasit: Meillä voi olla tapana erottaa toisistaan maallinen ja hengellinen, mutta Raamatun aikaan tämä jako ei sellaisenaan kuulu. Siunaus ei tässäkään merkityksessä tarkoita pelkkää rahakasaa ja terveyttä, vaan siihen liittyy myös suhde Jumalaan. Silti painopiste on selvästi materiaalisessa hyvinvoinnissa.


    Tällainen siunaus oli myös Jeesuksen ajan juutalaisten kaikkein helpointa ymmärtää: Jumalan siunaus johtaa turvallisuuteen, terveyteen ja varallisuuteen. Myös Abrahamin kävi näin: Vaikka hän oli alkuaan vain köyhä kiertolainen, hänestä tuli lopulta rikas mies ja hän sai myös kauan kaipaamansa pojan. ”Siunaus” tässä merkityksessä on kuitenkin myös puhutteleva osoitus siitä, että vaikka Jumala vie pimeyteen ja ahdistukseen, hänen tiensä on lopulta ainoa, joka johtaa todelliseen onneen.   Abrahamin saama siunaus kätkee kuitenkin sisälleen myös muuta.



Siunaus kaikille kansoille – mitä se on?



Nyt palaamme Abrahamiin ja hänen saamaansa lupaukseen.  Miten lupaus siunauksesta ymmärrettiin ja miten nimenomaan lupaus siunauksesta, joka tulee kaikille kansoille? Ensin on syytä huomata ero siinä raamatunselityksessä, joka oli yleinen ensin juutalaisessa uskossa ja sitten vuosisatojen ajan vanhassa Kirkossa, ja toisaalta siinä, jota harjoitetaan yliopistolla. Molemmat tavat ovat tärkeitä, mutta ne on syytä tunnistaa ja pitää erillään.


   Yliopistolla työtään tekevän Raamatun selittäjän tehtävä on kysyä, miten tekstin ensimmäiset lukijat ymmärsivät asian ja koettaa valaista kysymystä kaikella mahdollisella vertailumateriaalilla. Hän ei siis pohdi tässä vaiheessa ollenkaan, miten asia ymmärrettiin satoja vuosia myöhemmin.  Näin kyselevä ymmärtää varsin pian, että koko kysymys siunauksesta ja varsinkin siunauksesta, joka tulee kaikille kansoille, ymmärrettiin hyvin eri tavoin eri vaiheissa.  Sen sijaan juutalaisessa uskossa ja vanhassa Kirkossa kiinnitettiin harvoin huomiota siihen, miten teksti on ymmärretty eri vuosisatojen ajan ja eri puolilla maailmaa: Yksi ja sama Jumala on lähestynyt kansaansa vuosisatojen aikana ja kaikki on ollut alusta alkaen selvillä paitsi hänelle myös hänen omilleen. Mutta miten Abrahamin saaman siunauksen ymmärsivät ennen Jeesusta eläneet juutalaiset?


   Abrahamin saama siunaus sinänsä on ollut varmaan helppo ymmärtää. Köyhä, lapseton mies otettiin maastaan ja siirrettiin outoon maahan, jossa hän eli kiertolaisena ja muiden nurkissa.  Jumala antoi hänelle rikkautta ja vielä vanhalla iällä myös jälkeläisiä. Hän sai omakseen maan, jossa hän oli muukalaisena ja hänestä kasvoi suuren kansan kansaisä. Tätä on ollut Jumalan Abrahamille antama ”siunaus” varmaan useimpien juutalaisten lukijoiden silmissä.


Mutta mitä ihmettä voi merkitä toistuvasti annettu lupaus siunauksesta kaikille kansoille? Juutalaiset opettajat ovat tässä kohdassa olleet ennen Jeesusta ilmeisen erimielisiä ja jopa neuvottomia.  Ilmaisu ei ole kielellisesti aivan yksiselitteinen. Jotkut modernit selittäjät ovat ymmärtäneet sen onnentoivotukseksi. Tämän käsityksen mukaan kaikkien kansojen parissa ihmiset toivottavat toisilleen hyvää, tarkoittaen suurin piirtein näin: ”Ole sinä siunattu niin kuin Abraham!”  Tulkinta on tuskin oikea. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jumala siunaa Labania Jaakobin takia ja faraota Joosefin takia. Abrahamin ja Joosefin läsnäolo toi siis Jumalan siunaavan läsnäolon jotenkin lähelle muitakin ihmisiä. Jumalan siunaus välittyy muillekin Abrahamin kautta. Tässä on varmaan ensimmäinen vihje. 


  Toinen vihje saadaan siinä, että Abrahamin yhteydessä puhutaan useinkin suvusta nousevista kuninkaista. Olikohan niin, että Jumala siunaa suurten kuninkaiden vallan alla olevia edomilaisia, moabilaisia ja ammonilaisia nimenomaan niin, että heidän kuninkainaan ovat Abrahamin jälkeläiset, kuten Daavid ja Salomo?  Ja tarkoittiko tämä sitä, että nimenomaan Abrahamin jälkeläisten joukosta nousee vielä suuri keisari, joka hallitsee koko Rooman valtakuntaa?  Vai oliko parasta sivuuttaa koko kysymys ja keskittyä aivan muihin asioihin, vaikka sitten sattuisi kertomaan uudelleen koko Vanhan testamentin?


    Kovin paljon emme tiedä noiden aikojen juutalaisten opettajien selityksistä. Se mitä tiedämme antaa ymmärtää, että kysymys on ollut avoin. Tunnemme joitakin pohdintoja, mutta valitettavan vähän, ja niitä on varmasti ollut enemmän. Yksi polku näyttäisi kuitenkin liittyvän … kuninkaisiin ja jopa Kuninkaaseen.



Uusi liitto ja Abrahamin saama siunaus



Uudesta testamentista käsin on helppo ymmärtää, mitä tarkoittaa Abrahamin saama siunaus. Tästä puhuu erityisesti Galatalaiskirjeen kolmas luku. Jumala on luvannut siunauksen Abrahamille ja hänen ”siemenelleen”, siis yhdelle ainoalle ihmiselle. Tämä Abrahamin siemen on Jeesus Kristus, jolle kuuluvat kaikki Jumalan antamat lupaukset. Mutta miten minä voin saada itselleni osuuden tästä siunauksesta? Niin ja vain niin, että minut kastetaan tai on kastettu ja näin puettu Kristukseen. 


   Galatalaiskirjeen kolmannen luvun ajatuskulku on monipolvinen ja vaatii keskittymistä. Tässä niitä jakeita, jotka liittyvät juuri nyt esillä olevaan kysymykseen:


Muistattehan Abrahamin: ”Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.” Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko. Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi. (Gal. 3:6-9)


   Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.” Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. (Gal. 3:13-14)


   Nyt on lupaukset annettu Abrahamille ja hänen jälkeläiselleen. - Tässä kohdassa ei sanota ”jälkeläisille”, mikä tarkoittaisi monia, vaan siinä puhutaan yhdestä: ”sinun jälkeläisellesi”, ja tämä on Kristus (Gal. 3:16).


   Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.  Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.  Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu (Gal. 3:26-29).


Nyt Raamatun iso kuva hahmottuu hyvin kirkkaasti. Valitessaan Abrahamin ja hänen jälkeläisensä Jumala ei sittenkään hylännyt muuta ihmiskuntaan.  Abrahamin valinta tähtää nimenomaan koko ihmiskunnan pelastukseen. Hänen todellinen jälkeläisensä on Kristus, joka toi pelastuksen koko syntiselle ihmissuvulle. Raamattu on tosiaan Jumalan rakkauskirje koko ihmiskunnalle – myös sinulle!


Siunaus kaikille kansoille