Vanha testamentti kertoo monista suurista tapahtumasta. Se kertoo luomisesta, syntiinlankeemuksesta, Israelin kansan kutsumisesta, Mooseksen lain antamisesta ja monesta muusta. Yksi tärkeä raamatunkohta kuuluu varmasti viiden tärkeimmän Vanhan testamentin kohdan joukkoon, mutta harva osaa ymmärtää sitä noin keskeiseksi. Jumala lupasi Daavidille ikuisen kuningassuvun (2. Sam. 7). Tämän lupauksen vaikutus kulkee halki Vanhan testamentin ja puhkeaa kukkaan Uudessa testamentissa. Tässä kirjoituksessa voidaan vain hipaista sen valtavaa merkitystä molemmissa testamenteissa.

Mitä Jumala lupasi?

Daavid oli saanut itselleen Israelin kuninkuuden Saulin ja hänen poikansa jälkeen, ensin Juudassa ja sitten koko Israelissa. Hän oli valinnut pääkaupungikseen Jerusalemin, jonka hän valloitti jebusilaisilta. Sinne hän toi myös liitonarkun. Tästä lähtien Jerusalem on ollut paitsi Israelin sydän myös uskonnollinen keskus.

Jerusalem oli siis keskus, mutta siellä ei ollut Jumalan temppeliä. Jumalan liitonarkkua säilytettiin teltassa. Daavid halusi rakentaa Jumalalle temppelin, ja nyt teksti kannattaa lainata laajasti:

2 Kerran kuningas sanoi profeetta Natanille: "Sinä näet, että minä asun setripuisessa palatsissa mutta Jumalan arkku asuu teltassa." 3 Natan sanoi kuninkaalle: "Tee vain kaikki mitä on mielessäsi, sillä Herra on kanssasi." 4 Mutta yöllä Natanille tuli tämä Herran sana: 5 "Mene ja sano palvelijalleni Daavidille, että Herra on sanonut näin: Aiotko sinä pystyttää rakennuksen minun asunnokseni? 6 Siitä päivästä alkaen, jolloin johdatin israelilaiset pois Egyptistä, aina tähän päivään asti minä en ole asunut rakennuksessa, vaan olen vaeltanut asuen teltassa ja majassa. 7 Olenko israelilaisten kanssa vaeltaessani koskaan sanonut yhdellekään Israelin johtajista, joiden olen käskenyt paimentaa kansaani Israelia: 'Miksi ette ole rakentaneet minulle setripuista asuntoa?'
  8 "Ilmoita nyt palvelijalleni Daavidille, että Herra Sebaot on sanonut näin: Minä otin sinut laitumelta laumasi jäljestä kansani Israelin hallitsijaksi. 9 Olen ollut kanssasi kaikkialla, missä olet kulkenut, ja olen raivannut viholliset pois edestäsi, ja minä teen sinun nimesi yhtä suureksi kuin maan mahtavien nimet. 10 Minä hankin kansalleni Israelille asuinsijan ja juurrutan sen siihen, niin että se saa asua levollisesti aloillaan. Eivätkä vääryyden tekijät enää sorra sitä niin kuin ennen, 11 niin kuin vielä silloinkin, kun olin asettanut tuomareita johtamaan kansaani Israelia. Minä päästän sinut rauhaan kaikista vihollisistasi.
  "Minä, Herra, ilmoitan sinulle, että minä rakennan sinulle kuningashuoneen. 12 Kun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi luona, minä asetan hallitsemaan sinusta polveutuvan suvun ja vakiinnutan sen kuninkuuden. 13 Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti. 14 Minä olen oleva hänelle isä, ja hän on oleva minulle poika, ja jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset lapsiaan. 15 Mutta minä pysyn uskollisena enkä hylkää häntä, niin kuin hylkäsin Saulin, jonka siirsin pois sinun tieltäsi. 16 Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti."
 17 Natan kertoi Daavidille kaikki nämä sanat ja koko tämän näyn. (2. Sam. 7:2-17)

Kun tämä jakso tiivistetään lyhyesti, sen sisältö on tämä: Daavid halusi rakentaa Jumalalle huoneen (temppelin), mutta Jumala lupasi rakentaa huoneen hänelle, nimittäin kuningashuoneen. Daavid sai lupauksen siitä, että hänen sukunsa hallitsee Jumalan kansaa iankaikkisesti.
  Daavid ymmärsi saaneensa valtavan lupauksen. Hän meni liitonarkun eteen ja kiitti Jumalaa:

Silloin kuningas Daavid meni rukoilemaan Herraa ja sanoi: "Herra, minun Jumalani! Mikä olen minä ja mikä on minun sukuni, kun olet tuonut minut tähän asti? Eikä tässäkään vielä ollut sinulle kyllin, vaan olet antanut suvulleni lupauksia, jotka tähtäävät kauas tulevaisuuteen. Herra, minun Jumalani, voiko tällaista tulla ihmisen osaksi? Mitäpä muuta minä voisin enää sanoa sinulle? Sinä tunnet palvelijasi, Herra, minun Jumalani! (2. Sam. 7:18-20).

Daavid ymmärsi saaneensa valtavan lupauksen. Kuningas ymmärsi, että hänen jälkeensä Jerusalemin valtaistuimelle istuu hänen poikansa, sitten hänen poikansa, sitten hänen poikansa ja näin jatkuu ikuisesti. Se oli valtava lupaus.  Vielä tässä vaiheessa Daavid ei ymmärtänyt, että hän oli saanut vielä paljon suuremman ja täysin inhimillisen käsityskyvyn ylittävän lupauksen.

Miten tapahtumat etenivät?

Daavid hallitsi pitkään, ja hänen kuolemansa jälkeen kuninkaaksi tuli hänen poikansa Salomo ja hänen jälkeensä hänen poikansa Rehabeam. Valtaosa Israelin heimoista kuitenkin luopui Rehabeamista ja valitsi itselleen toisen kuninkaan, jolla ei ollut mitään tekemistä Daavidin suvun kanssa, eikä pohjoisen valtakunnassa eli Israelissa tietysti juhlittu Naatanin välittämää lupausta. Salomon synneistä huolimatta Juuda jäi Rehabeamin ja hänen jälkeensäkin Daavidin suvun hallittavaksi, mikä oli osoitus Jumalan uskollisuudesta. Tämän jälkeen Daavidin suku hallitsi Juudassa yhtäjaksoisesti vuosisatojen ajan lyhyttä kuningatar Ataljan kautta lukuun ottamatta. Vaikka useimmat kuninkaat poikkesivat Jumalan tieltä, Daavidille annettu lupaus pysyi lujana.  Profeetat arvostelivat ankarasti sekä kuninkaiden että kansan syntejä, mutta Daavidin suku menetti valtansa vasta silloin, kun Babylonin sotajoukko hävitti Jerusalemin v. 586. Vielä silloinkaan Naatanin profetia ei menettänyt merkitystään – ennemminkin päinvastoin!

Profeetat ja Daavidin saama lupaus

Naatanin profetian merkityksen tunnistava Raamatun lukija alkaa havaita suuren lupauksen tulevan vastaan kerta toisensa jälkeen. Poimin tässä vain muutamia esimerkkejä.

Aamos profetoi 700-luvulla, kun Assyrian uhka alkoi jo olla käsillä. Tuossa vaiheessa Valittu kansa oli siis jakautunut kahteen kuningaskuntaan. Aamos oli kotoisin Juudasta, mutta saarnasi ankarasti Pohjoisvaltiossa, eli Israelissa. Kirjan viimeisessä luvussa kerrotaan, missä on Jumalaa kuuntelevien toivo:

Sinä päivänä minä rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan. Minä muuraan umpeen sen halkeamat, korjaan sen luhistumat ja saatan sen entiseen loistoonsa (Aamos 9:11).

Pelastusta etsivien oli siis käännyttävä Jumalan yli kaksisataa vuotta aiemmin antaman lupaukseen ja etsittävä Daavidin sukua ja sitä kautta Jumalan armoa.

Jesajan kirjan valtavat jouluun liitetyt profetiat (luvut 7, 9 ja 11) liittyvät hyvin vaikeaan aikaan, jolloin Daavidin valtaistuimella istui Ahas, pohjanoteeraus kaikkien Juudan jumalattomien kuninkaiden joukossa.  Vaikeassa tilanteessa hän ei suostunut Jesajan kehotuksista huolimatta turvautumaan Jumalaan, vaan pyysi apua laajentumishaluiselta Assyrialta ja teki Juudasta Assur-jumalaansa innokkaasti palvelevan suurkuninkaan vasallivaltion. Siinä tilanteessa Jesaja ennusti, että Daavidin suku menettää valtansa. Siinä ei kuitenkaan ollut kaikki: Vaikka Ahas ja hänen sukunsa oli kuin kaadettava puu, jäljelle jää kanto:
Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää (Jes. 9:1).

  Vaikka puu kaadetaan, kanto jää, ja siitä nousee uusi verso, juurivesa. Hän on siis Daavidin sukua, mutta ei Ahaan joukkoa. Tulossa on oikea, todellinen kuningas, Rauhanruhtinas, josta puhuvat kaikki yllä mainitut kolme profetiaa. Näillä sanoilla on edelleen valtava merkitys.

Hoosea profetoi 700-luvulla ilmeisesti siinä vaiheessa, kun Assyrian sotajoukot olivat hävittäneet Syyrian ja laittaneet Israelin ankarasti veronalaiseksi.  Ilmeisesti kuitenkaan viimeistä, koko kansan pakkosiirtolaisuuteen vienyttä iskua (720 e.Kr.) ei oltu vielä annettu. Tilanne oli vielä avoin. Hoosean rooli oli toimia viimeisenä varoittajana. Tässä tilanteessa Israelilla oli vain yksi toivo:

Senjälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa. Vavisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla (Hoos. 3:5)

Israelin, Pohjoisvaltion, piti siis tarttua Naatanin välittämään lupaukseen. Niin ei käynyt, ja kansa vietiin Assyriaan, josta se ei koskaan palannut.

Kuten monet muutkin profeetat Miika esiintyi hyvin vaikeassa vaiheessa, Assyrian pitäessä valtaa koko itäisen Välimeren alueella. Hän ennusti kovia aikoja Juudalle ja Jerusalemille, mutta puhui tulevasta rauhan valtakunnasta ja sen tulevasta kuninkaasta:

Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana (Miika 5:1).

Tavallisella raamatunlukijalla voi olla tekemistä profeetallisen, verhotun kielenkäytön avaamisessa. Nyt katseet kuitenkin käännetään kohti Daavidin ikivanhaa kotikaupunkia, Betlehemiä. Sieltä, Daavidin suvusta, nousee kerran Jumalan antama apu.

Paljon oli virrannut vettä Jordanissa ennen kuin Miikan ajasta tultiin Sakarjan aikaan, josta poimimme seuraavan profetian. Juuda oli joutunut pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan v. 586, kun Jerusalem valloitettiin ja temppeli tuhottiin. Yllättäen sen asukkaat saivat palata takaisin v. 538, kun Persian kuningas Kyyros antoi luvan heille lähteä kotiin ja rakentaa alttari Herralle. Vaatimattoman Jerusalemin kaduilla kuiskittiin silloin salakielellä tulevasta hahmosta:

Näin sanoo Herra: "Kuule, Joosua, ylipappi! Sinä ja papit, jotka kokoontuvat sinun johdollasi, olette ennusmerkkinä siitä, että minä lähetän palvelijani. Hän on Uusi Verso. (Sak, 3:8).

”Uusi verso” oli siis hahmo, jota odotettiin. Kyseessä on ”Iisain juurivesa”, siis viittaus Jesajan profetioihin.

Nyt esille otetut tekstit ovat vain valikoima niistä monista Vanhan testamentin kohdista, jotka tarttuvat Naatanin Daavidille välittämään lupauksiin. Uudessa testamentissa lupaus nousee aivan uusiin korkeuksiin.

Daavidin poika - poimintoja Uudesta testamentista

Jeesuksen aikana Naatanin profetiasta oli kulunut noin tuhat vuotta. Jesajan ennustuksista oli kulunut yli seitsemänsataa vuotta. Silti suuret lupaukset eivät olleet unohtuneet. Missä ikinä Jeesusta kutsutaan Daavidin pojaksi, tartutaan pitkään lupausten ketjuun. Ja näitä kohtia riittää!

  Jo Luukkaan evankeliumin ensimmäisessä luvussa enkelin ilmoitus tekee selväksi, mistä on kysymys:

Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen (Luuk. 1:32)

Ensimmäiset luvut tekevät selväksi, että tuhannen vuoden jälkeen monet jaksoivat edelleen odottaa, että Naatanin profetia toteutuisi. Nyt enkelin ilmoitus kertoo, että suuret vedet olivat lähdössä liikkeelle.

Kun Jeesus kulki kohti Jerusalemia, tien vierellä kerjännyt sokea kuuli, että paljon ihmisiä oli liikkeellä.

Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda (Mark. 10:47).

Sokealla miehellä oli tieto, että Daavidin Pojan tullessa kaikki on toisin. Onnen valtakunnassa kuurot kuulevat, rampa tanssii ja sokea saa näkönsä (Jes. 35). Kun Daavidin Poika kulki ohi, oli hänen hetkensä, ja hän käytti sen.

Jeesuksen tulo Jerusalemin pääsiäisjuhlille ilmensi ikivanhan ennustuksen voimaa. Hän toteutti Sakarjan kirjan ennustuksen ja ratsasti Jerusalemiin aasilla. Mitä silloin tapahtui:

Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:  Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!” (Matt. 21:9)

Tilanne oli räjähdysherkkä, sillä pyhään kaupunkiin oli sulloutunut valtava määrä pyhiinvaeltajia. Täällä puhe Daavidin pojasta oli kuin kipinä ruutitynnyrissä. Naatanin profetia ei ollut totisesti menettänyt merkitystään.


Apostolien teot kertoo, miten Pietari saarnasi Jerusalemissa ensimmäisenä helluntaina:

Mutta Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä. Daavid tiesi tämän ja näki ennalta Kristuksen ylösnousemuksen (Ap.t. 2:30-31)

Jeesus Nasaretilainen ei noussut tyhjästä. Pietari asettaa hänen edelleen pitkän Jumalan toiminnan ketjun. Nyt oli aika, jolloin Jumala toteutti Daavidille antamansa lupaukset.

Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa kirjoitetaan näin:

"Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti" (Ilm. 22:16).

Raamatun viimeinen kirja viittaa siis sekä Jesajan että Sakarjan profetioihin, joissa kiinnitytään Naatanin Daavidille välittämään lupaukseen.  Kun suuri loppunäytös on ohi, kaikki taivaan joukot ylistävät iankaikkista Kuningasta, Daavidin Poikaa.