Iso katekismus I
Lutherin Vähä katekismus on muuttanut maailmaa enemmän kuin yksikään muu hänen kirjoituksistaan. Pitkälti sen ansioista useimmat suomalaiset osaavat yhä edelleen yhtyä Isä meidän -rukoukseen, Herran siunaukseen ja uskontunnustukseen, vaikka eivät juuri kirkossa kävisikään. Kiinnekohta kristilliseen uskoon voi olla ohut, mutta se on kuitenkin olemassa ja siitä voi kasvaa jotakin tärkeää.
Vähä katekismus oli tarkoitettu lasten ja varttuneempien kirjaksi aivan tavallisissa kodeissa. Sitä seurasi v. 1529 laajempi esitys, Iso katekismus. Tätä kirjaa pidän niin suuressa arvossa että olen tavannut antaa sen lukuläksyksi rippileiriin valmistautuville varttuneemmille isoille. Vähä katekismus oli yli odotusten onnistunut didaktinen vallankumous. Se oli yksi ja varsin perusteltu ratkaisu kysymykseen, mitä kristityn ainakin piti uskonasioista tietää, ja tämän tiedon välittävä uudenlainen ohjelma. Iso katekismus lähestyy opettajia ja vastuunkantajia: Miten näissä asioissa mennään askel syvemmälle ja miten niitä opetetaan.
Ison katekismuksen kohdalla annan yhden neuvon: Älä vain sivuuta sen esipuhetta! Se on lennokkaasti kirjoitettu ja aina ajankohtainen. Sen ytimessä on uskon aivan yksinkertaisimpien perusasioiden jatkuva kertaaminen. Ei ole kyse vain siitä, että opettajan tulee kerrata niitä kuulijoilleen. Eniten hän tarvitsee tätä kertaamista itse. Tässä kohdassa Luther asettaa itsensä esikuvaksi: Vaikka hän kuinka kertasi joka päivä käskyjä ja muita Katekismuksen osia, hän ei voinut koskaan osata niitä kyllin hyvin. Tästä ohjeesta aukeaa aivan tietynlainen uskon ymmärtäminen: Usko ei ole ainoastaan pään tietoa. Tiedon valuminen päästä sydämeen ja sieltä käsiin asti on koko elämän kestävä prosessi.
Luemme Ison katekismuksen kahdessa osassa. Ensimmäiseen niistä kuuluu paitsi esipuhe myös kymmenen käskyn selitys. Tässä jaksossa Luther on parhaimmillaan ja kirjoittaa rehevästi, kansanomaisesti ja ymmärrettävästi. Uskon että lukijan on helppo jatkaa esimerkiksi seitsemännen ja kahdeksannen käskyn havainnollisia esimerkkejä omasta elämästä ottamillaan. Kymmenen käskyä eivät vanhene, jos niiden äärellä jaksaa viettää aikaa.
Ison katekismuksen voit lukea täältä ja hieman laajemman sen esittelyn useammastakin paikasta, suppean samasta osoitteesta ja laajemman vaikka täältä
jatkamme Luther-koulua ja menemme Isoon katekismukseen. Katselemme sitä kahdessa osassa.