Laki ja evankeliumi – lyhyt johdattelu tärkeään aiheeseen



Martti Lutherin uskonopillinen merkitys perustuu ennen muuta muutamiin suuriin linjoihin, jotka kulkevat halki koko hänen tuotantonsa. Yksi niistä on lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan.  Tämän oivalluksen mukaan Raamatussa on kaksi toisilleen vastakkaista viestiä, jotka ovat molemmat Jumalan sanaa ja totta. Ensimmäinen niistä on laki, joka puhuu Jumalan vihasta. Toinen on evankeliumi, joka puhuu siitä, miten Jumala rakastaa Kristuksen takia jokaista ihmistä ja antaa hänelle kaikki synnit anteeksi.  Nämä kaksi asiaa täytyy oppia erottamaan toisistaan ja niiden sekoittaminen johtaa sameuteen ja paksuun sumuun.


    Luther joutui käsittelemään asian perusteellisesti Wittenbergissä, kun hänen hyvin läheinen työtoverinsa ja ystävänsä Johann Agricola kiisti lain merkityksen. Kiinnostuneet voivat lukea tästä ratkaisevan tärkeästä tapahtumasarjasta enemmän täältä sekä teoksesta Martti Luther, Laki ja evankeliumi (SLEY-kirjat 1983).  Nyt tyydyn aivan pääpiirteisiin.


   Puhuessaan ”laista” Luther ei tarkoita Vanhaa testamenttia, joka on täynnä evankeliumia, eikä myöskään Mooseksen lakia – tässä mielessä kielenkäyttö on erilaista kuin esim. usein Paavalin kirjeissä saati Jaakobin kirjeessä. Sana ”laki” tarkoittaa kaikkea sitä, mitä Jumala vaatii. Jumalan tahto on ehdoton eikä jousta: laki ei anna mitään, vaan pelkästään vaatii. Se syyttää synnistä ja uhkaa Jumalan vihalla. Laki ei maalaa kuvitelmia, vaan se sisältää suuren Jumalan totuuden – Jumala on pyhä ja jokainen ihminen loppuun asti syntinen.


   Puhuessaan ”evankeliumista” Luther ei tarkoita Uutta testamenttia, jossa mm. Johannes Kastaja ja Jeesus saarnaavat rajusti lakia. ”Evankeliumi” tarkoittaa kaikkea sitä, mitä Jumala antaa. Antaessaan Jumala on ehdoton ja tuhlaa lahjojaan. Evankeliumi tuo syntisen ihmisen eteen Kristuksen ja hänessä Jumalan ehdottoman ja täydellisen rakkauden. Ei ole olemassa Jumalan vihaa eikä kadotusta, sillä Kristus on pelastanut meidät tältä kaikelta.


Lutherin mukaan Jumalan käskyjen jatkuva opettaminen ja kertaaminen on ehdottoman välttämätöntä. Kukaan ei tarvitse Kristusta, ellei ole nähnyt syntisyyttään. Lisäksi syntisyytensä kerran nähnyt unohtaa helposti todellisuuden ja liukuu tekopyhyyteen. Lääke näihin on lain saarna. Toisaalta lain saarna aiheuttaa vain pelkoa ja huonoa omaatuntoa. Ne voi poistaa vain ehdoton evankeliumi, joka kertoo Kristuksen työstä ristillä. Näin puhdas lain ja evankeliumin saarna johdattavat Kristuksen ristin juurelle ja antavat omantunnon rauhan.


   Lain ja evankeliumin erottaminen on luterilaisen uskonpuhdistuksen keskeisiä totuuksia. Tämän osoittaa mm. Tunnustuskirjojen Yksimielisyyden ohje luvussa 5 (s. 438 alkaen).  Mutta ennen kaikkea kyse on yksinkertaisesta sydämen uskosta, joka avaa aivan tavalliselle Raamatun lukijalle evankeliumin aarteet


Laki ja evankeliumi – lyhyt johdattelu tärkeään aiheeseen