Huomenta kirkolliskokouksesta!

Tänään aamupäivällä käsitellään ensin sinänsä mielenkiintoisia aloitteita. Toisessa painotetaan kirkon roolia kiusaamisen vastaamisessa – jos tuohon pyrkii kauppaketju, mikseivät seurakunnatkin?  Toisessa pyritään poimimaan esille virsiä, jotka erityisesti kuuluvat yleissivistykseen ja tehostamaan niiden käyttöä. Nämä aloitteet saavat kertaamaan kirkolliskokouksen tehtävää.

Molemmat aloitteet ovat sinänsä sympaattisia ja hyvin kannatettavia. Ne eivät kuitenkaan ehkä ota kylliksi huomioon kirkolliskokouksen tehtävää ennen muuta lakia säätävänä elimenä.  Kirkolliskokous ei ole hallitus, jonka tehtävänä on rakentaa toimintaa. Se on elin, jonka antamat lait ja kirkkojärjestyksen muutokset antavat puitteet muiden rakentamalle toiminnalle. Siksi kirkolliskokouksen päätösten pitäisi aina tähdätä konkreettiseen säädöksen muutokseen.  Joku teki aikanaan aloitteen, jonka mukaan kirkon pitäisi panostaa sielunhoitoon. Hyvä asia, mutta millainen säädös olisi pitänyt kirjoittaa seurakunnille, joiden tehtäviin sielunhoito on kuulunut pari vuosituhatta ja kuuluu edelleen?  Näihin asioihin ei välttämättä tarvita kirkolliskokouksen päätöstä. Tarvittaessa ohjeen voi antaa piispa tai kuka hyvä hengellinen vaikuttaja hyvänsä. Kokonaan toinen asia on, jos päätettäisiin säätää jokaiseen seurakuntaan kiusaamisen vastustajan virka tai uusi yleissivistävien virsien johtokunta.  Sellaiselle tuskin on tarvetta.

Ensimmäinen aloite lähetettiin valiokuntaan, toinen hylättiin äänestyksen jälkeen melko niukoin luvuin. Säädösmuutoksia ei kummastakaan tule, hyödyllistä keskustelua kylläkin.

Isompi asia, siunauksen signaalit, tuli keskusteluun tämän jälkeen. Tässäkään ei tulossa ole säädösmuutosta, mutta tätä mallia tarjotaan työkaluksi ja toimintamalliksi sekä hiippakuntiin että paikallisseurakuntiin. Sellaisena se voidaan ottaa käyttöön tai olla ottamatta ilman kirkolliskokouksen päätöstä. Linjauksensa asia on kuitenkin tärkeä ja siksi seuraan myös keskustelua.

Kun keskustelua käydään, joillakin on aina halua kärjistää asioita.  Muutamakin ihminen on täällä kysynyt, eivätkö edustajat halua kuulla, mitä kirkon jäsenet sanovat. Jo nyt koottua materiaalia käytetään jo nyt selkeästi ohjelmanjulistuksen pohjana.  Tuskinpa täällä kukaan haluaa tukkia korviaan.  Niin pastorit kuin maallikotkin tapaavat jatkuvasti lukemattomia ihmisiä ja kuuntelevat heitä. Vuoropuhelu on jatkuvaa ja signaaleja kuunnellaan. Kokonaan toinen asia on, että nyt on kuunneltu hyvin pientä joukkoa, joka on lisäksi koottu tutkimuksellisesti hyvin epäilyttävästi – miksi kyselyjä tehtiin vain yhden herätysliikkeen eli heränneiden kesäjuhlilla ja kuka valitsi muut vastausten antajat?  Kirkon nelivuotiskertomus sisältää aivan toisella tavalla vakuuttavia tutkimuksia suomalaisten käsityksistä. Ne ovat todellisuutta ja riittävät nostamaan hiukset pystyyn. Kieltäähän suomalaisten ja myös kirkon jäsenten ylivoimainen enemmistö kaikki kristillisen uskon peruskohdat.

Pasi Palmu käytti aiheesta erittäin painavan puheenvuoron, joka on luettavissa verkossa.  Siunauksen signaalit osoittavat, että suomalaiset eivät osaa etsiä Kristuksen antamaa siunausta. Juuri siksi kirkon on lähdettävä vaikealle tielle ja tuotava kärsivien ihmisten keskelle aidon siunauksen tuoja. Painavampaa puheenvuoroa evankelioimisen puolesta ei Pasin mukaan voi kukaan käyttää.